Viimeinen ehtoollinen

No niin. Viimeinen päiväni Ranskassa alkaa jo kääntyä iltaa kohti. Huomenaamulla auto starttaa kohti Charles de Gaulle -lentokenttää siinä yhdeksän tienoilla ja iltakymmenen maissa minun pitäisikin sitten olla jo Rovaniemen lentokentällä. Tiedossa on siis pitkä päivä... Suunnitelmissani on ostaa Helsinki-Vantaan lentokentältä ruisleipä, viimeisen oikean ruisleipäni söin juurikin tällä kyseisellä kentällä sillon yhdeksän kuukautta sitten.

Tänään aikani on kulunut pakkailemisen ja siivoamisen parissa, yhdeksässä kuukaudessa tavaraa on ehtinyt kertyä. Papereita rahtasin pari pussillista roskikseen, tavallisia roskia saman verran sekä lisäksi vanhoja ja risaisia vaatteita, mitä en enää aikonut kantaa Suomeen. Matkalaukun painosta en ole ihan varma, vaikka yritinkin punnita sitä isäntäperheeni vaa'alla; lukema nimittäin heitteli useamman kilon, vaikka mihinkään en laukussa koskenut... Aavistelen, että ylipainoa lienee jonkun verran. Ei kai se auta kuin toivoa parasta ja valita mahdollisimman kivan näköinen lentokenttävirkailija...

Tunnelmani ovat ihmeen rauhalliset tällä hetkellä – taisin angstata ne lähtöangstini jo silloin aikaisemmin. Nyt fiilikseni ovat lähinnä odottavat, minusta on hurjan kiva palata kotiin. Nyt illalla menemme vielä isäntäperheeni kanssa ravintolaan. Toiveeni oli, että menisimme johonkin periranskalaiseen paikkaan, kun siihen on vielä mahdollisuus.

Mitäs sitä sitten sanoisi. Täytyy sanoa, että jossain vaiheessa vuotta tuntui oikeasti siltä, että se 10. kesäkuuta oli aivan hirvittävän kaukana, mutta niin se aika vain kului. Hirveästi tämä Ranskan-vuoteni on minulle opettanut ja olen tyytyväinen siitä, että lähdin – vaikka puolitosissani Karsulle sanoinkin, että hullun hommaahan tällainen on. Ensin on kurja fiilis, kun lähtee kotoa, ja sitten on kurja fiilis, kun pitäisi lähteä täältä... Vaikka ei minulla enää ole kurjaa fiilistä.

Vanhempieni täällä ollessa ehdin jo jossain määrin palata takaisin siihen suomalaiseen elämääni, jonka silloin viime syyskuussa jätin taakseni. Tässä parin viimeisen päivän aikana olen huomannut selvästi, että ensimmäiseksi kieleksi palasi nopeasti taas suomi – kaikki sellaiset pienet örähdykset puheen seassa ovat meinanneet olla enemmän suomea kuin ranskaa. Vanhempani tavatessani huomasin myös, että ei kotona ollut mikään muuttunut, ja se oli varsin mukava huomio.

Kai kotoa muuten löytyy ruisleipää?