Pohdintaa räkätautisena

Flunssaisia terveisiä koleanharmaasta Pariisista. Poden tällä hetkellä kolmatta flunssaani Ranskassa ollessani, vähän ärsyttää. Vaihto-oppilaana oleminen näyttääkin olevan kropalle aika raskasta. Toisaalta minulle kelpaa kyllä muutama vapaapäivä koulusta...

Torstaina menimme luokkani kanssa teatteriin katsomaan Alfred Mussetin Les Enfants du Siècle (”Vuosisadan lapset”, en tiedä onko tätä käännetty oikeasti suomeksi) -näytelmää. Kyseinen näytelmä sisältää itse asiassa kaksi erillistä näytelmää, nimeltään Fantasio ja On ne badine pas avec l'amour (”Rakkaudella ei leikitellä”). Hirvittävästi en niistä ymmärtänyt, sillä kieli oli vanhahtavampaa ranskaa, mutta teatterissa oli silti ihan mukava käydä. Hieman lyhyempikin esitys olisi kuitenkin minulle riittänyt; kolme tuntia tuntui loppuvaiheessa varsin pitkältä...

Perjantaina minulla oli vain kolme tuntia koulussa, mutta aamuinen herätys klo 6.30 tuntui teatterissa myöhään venähtäneen illan takia varsin julmalta. Iltapäivällä jatkoin ulkoiluhousujen metsästämistä tuloksekkaasti; lompakkoni laihtui kummasti, mutta olen nyt ihanien purppuranviolettien Roxyn ulkoiluhousujen omistaja. Onneksi olivat sentään alennusmyynnissä. Alunperin tarkoituksenani oli lähteä perjantai-iltana urheilemaan, mutta päälle iskenyt räkätauti päätti toisin. Mielialaa piristi kuitenkin lumisade (vaikka lumi sulikin heti pois)!

Lauantaina tuntui edelleenkin ihanalta ja ihmeelliseltä nukkua pitkään! Iltapäivällä lähdin hostperheeni kanssa kävelemään Les Passages -käytäviä ja ihastelemaan Pariisin pikkuputiikkeja. Kartutin taas joulukoristevalikoimaanikin. Alkuillasta tapasin Hannan ja lähdimme suunnistamaan kohti elokuvateatteria, mutta Harry Potter -suunnitelmamme kariutuivat vapaiden paikkojen puutteeseen. Aikamme Pariisin katuja ilman kummempia suunnitelmia tallailtuamme lähdimme Notre Damen suuntaan etsimään kivaa ruokapaikkaa. Illan ruoaksi valikoitui kanawokki, ranskalaisittain... Loppuillan vietimme Shakespeare and Company -kirjakaupassa, jossa ollessa tuntui, kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Britanniaan. Oli erittäin ihanaa kuulla välillä englanninkielistä puhetta ranskan kielen sijaan! En taida myöskään tarkistaa tilini saldoa vähään aikaan, sillä ostin lauantaina taas kaikkea ”tarpeellista”. Kotiin päin lähdettyämme tapasimme juna-asemalla myös suomalaisen vaihto-oppilaan! Hän oli kylläkin yliopistovaihdossa, mutta tällainen kohtaaminen piristi mieltä.

Alun perin tarkoituksenani oli lähteä yrittämään onneani Harry Potterin suhteen uudestaan tänään sunnuntaina, mutta lippujen varaaminen ei onnistunut, enkä jaksanut lähteä yrittämään, kun varmuutta lipuista ei ollut. Ajattelin mennä katsomaan Harry Potterin ensi perjantaina, sillä minulla on koko iltapäivä vapaana.

Minulla on täällä paljon aikaa ajatella, kuten olen aikaisemminkin sanonut. Viime aikoina olen pohtinut yhteyden pitämistä Suomeen. Olen puhunut vanhempieni kanssa Skypen välityksellä kerran viikossa ja kirjoitellut sähköpostia kun on tuntunut siltä. Kavereihini olen pitänyt vähemmän yhteyttä, lähinnä Facebookissa ja mesessä, mutta silti paljon enemmän kuin STS suosittelee (”kerran kuukaudessa voi soittaa vanhemmille, kerran viikossa voi käydä Facebookissa”). Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että koska lopulta minun aikani täällä Ranskassa ei ole hirvittävän pitkä (vaikka rehellisesti puhuen se välillä tuntuukin ikuisuudelta), en halua ”katkaista” kaikkia siteitäni Suomeen. Luulen myös paluun olevan helpompi näin, jos minulta ei ole jäänyt vuoden elämää Suomessa kokonaan ”välistä”. Ymmärrän kuitenkin, että liikaa Suomen elämään ei saa takertua, tai tästä ajasta täällä ei pysty nauttimaan.

Arkea

Mitäs tässä onkaan viime blogipäivityksen jälkeen tapahtunut... Arki on täällä nykyään viikosta toiseen samanlaista, sillä koulussa ei tapahdu mitään ihmeellisempää. Ajattelinkin muka, että tästä päivityksestä tulisi lyhyt, mutta innostuinkin vähän kertoilemaan muista asioista...

Maanantaina lähdin hostsiskoni seuraksi elokuviin. Katsoimme ranskalaisleffan nimeltä No et moi, joka kertoi kahdesta tytöstä, joista toinen asui kadulla. Lempileffojeni joukkoon tuo elokuva ei taida päästä, mutta olin erittäin tyytyväinen siihen, kuinka hyvin ymmärsin tarinan! Suunnittelin meneväni leffaan myös ensi viikonloppuna, sillä Harry Potter 7:n ensimmäinen osa tulee täällä ensi-iltaan tänään keskiviikkona 24.11. Ranskassahan ei niitä maailmanensi-iltoja tunneta... Täällä kaikki uudet leffat tulevat ensi-iltaan keskiviikkoisin, sillä silloin oppilaat ovat koulussa vain aamupäivällä.

Tiistaina saimme koulussa historian/maantiedon tunnilla ne viimeviikkoiset maantiedonkokeet takaisin, pistemääräni oli niinkin hurja kuin 8,5/20. Olen itse asiassa ihan tyytyväinen, sillä en pahemmin tuohon kokeeseen lukenut. Viimeisellä tunnilla oli totuttuun tapaan liikuntaa. Halukkaat saivat mennä parantamaan ”kolmiloikan” tulostaan, loput saivat jäädä pelaamaan koripalloa. Loppujen lopuksi vain muutama oppilas pelasi (mm. minä!) ja loput istuskelivat tylsistyneinä salin seinustoilla, sillä opettaja oli valvomassa kolmiloikkaajia. Tunnin lopussa saimme kuulla hirveän saarnan siitä, kuinka opettajat eivät oikein tykkää meidän luokastamme, sillä me emme kuulemma kunnioita opettajia. Huvitin itseäni huomaamalla, että minulla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää tuota puhetta... Minäkin kyllä ihmettelen, että ovatko nämä ranskalaisoppilaat minun ikäisiäni, sillä he käyttäytyvät kuin suomalaiset yläastelaiset.

Muutenkin minua ärsyttää ranskalaisissa nuorissa minkäänlaisen itsenäisyyden puute. Täällä hostperheeni luona minunkaan ei esimerkiksi tarvitse tehdä paljonkaan kotitöitä, kunhan vain pidän oman huoneeni ja kylppärini suhteellisen siisteinä. Ruoka tulee aina valmiina pöytään, ja hostäitini taisikin alkuun olla aika hämmästynyt siitä, että minä osaan oikeasti tehdä itse ruokaa ja leipoa. Yksin kotona ollessani ensimmäinen ruokavaihtoehtoni ei siis ole noutopizza... Hostsisarukseni ovat tosi mukavia kumpikin, mutten silti uskoisi heidän olevan 18- ja 21-vuotiaita. Täällä myös muutetaan kotoa paljon myöhemmin pois kuin Suomessa tehdään. Ranskassa lasten ja aikuisten välissä on oikeasti kuilu, ja koulussakin meitä pidetään vain lapsina. Suomalaiseen lukioon tottuneena, jossa kaikki asiat täytyy hoitaa itsenäisesti ja osata suunnitella opintonsa, tällainen kohtelu on tosi ärsyttävää. Koulun Carnet de liaison -vihkoon (suunnilleen samanlainen kuin ala-asteen ”reissuvihko”, haha) täytyy myös pyytää aina vanhemmilta allekirjoitus, jos esimerksi tunti on peruttu.

Näin keskiviikkoisin koulupäivä on mukavan lyhyt. Luokanvalvojamme ilmoitti myös, että hän on poissa kolme seuraavaa perjantaita, joten ensi perjantaina minulla on kolme tuntia koulua myös perutun englannintunnin johdosta! Tämä koulu ei taida tuntea sijaisia, mutta se ei haittaa minua kyllä yhtään.

Minulta on täällä jo muutaman kerran kysytty, että ovatko säät täällä minun mielestäni todella lämpimiä. Näiden ranskalaisten mielestä onkin kummallista, että minulla voi olla täällä kylmä. Hostäitini piti sitä kummallisena, että minä käytän jo näillä keleillä hattua ja hanskoja. Olenkin kertonut, että Suomessa puetaan paljon vaatteita silloin kun on kylmä. Kerrospukeutuminenkin taitaa olla ihan tuntematon juttu. Monilla ranskalaisilla on jo nyt päällään sellainen superpaksu untuvatakki (lämpöasteita on siis noin 5°C), ihmettelenpähän vain, että mitä he pukevat päälleen vielä kylmempien ilmojen tullessa.

Kirjoittelin eilen illalla huvikseni listaa siitä, mitä kaipaan Suomesta eniten, ja ajattelin laittaa sen tännekin näkyville. En pode koti-ikävää, mutta joitakin asioita muistelen kaiholla:

• Sauna. Mietin ennen tänne lähtöä, että tulenko kaipaamaan saunaa, ja tässä vaiheessa voin kertoa, että kyllä kaipaan. Vaikka suihkuun pääsee aina halutessaan, niin olo ei ole samalla tavalla puhdas kuin saunan jälkeen. Myös sitä saunan jälkeistä rentoa oloa on ikävä.
• Klisee mikä klisee, mutta ruisleipä. Patonkikin on hyvää, ei siinä mitään, ja on täällä muunkinlaista leipää aina välillä, mutta kunnollinen tumma ruisleipä vain on jotain ihanaa. Äidin lähettämiä hapankorppuja olisin voinut syödä vaikka kuinka...
• Tämä taitaa olla myös klisee suomalaisvaihtarien keskuudessa, mutta suomalainen maito. Täällä maito maistuu ihmeelliseltä (luultavasti säilöntäaineiden vuoksi, sillä maitoa säilytetään lämpimässä). Nyt alan olla jo tottunut sen makuun, mutta en juo silti maitoa samalla tavalla kuin kotona.
• Kunnollinen luminen talvi. Tiedän kyllä, että ensi talvena taas kiroan, kun koko ajan on kylmä, mutta tällainen väli-ilmasto, missä tällä hetkellä elän, ei vain sovi minulle.
• Suomalainen lukio. Vaikka stressikäyräni nouseekin aina tasaista tahtia koeviikon lähestyessa, suomalaisessa lukiossa oikeasti oppiikin jotain, ja se vähän niin kuin on koulun idea.
• Suomen kieli. Vaikka ymmärränkin ranskaa jo varsin hyvin, en kuitenkaan voi puhua sitä vielä kovin sujuvasti ja kertoa kaikkia mielipiteitäni. Ja vaikka loppuajasta täällä toivon mukaan ranska sujuu myös itse puhuttuna, vieraalla kielellä puhuminen ei koskaan ole samanlaista kuin omalla äidinkielellä asioiminen.
• Hiljaisuus ja tietynlainen toisten asioiden rauhaan jättäminen.
• Äiti ja iskä sekä minun koirani. Koti. Tarvinneeko sanoa enempää?

Ihana Pariisi ja ihanaa ruokaa

Värkkäsin blogini asetuksia tänä aamuna, joten nyt kirjoituksia pitäisi pystyä kommentoimaan ilman minkäänlaisia tunnuksia. Kommentit otetaan ilolla vastaan! Google Analytics -ohjelmani kertoo, että blogillani on lukijoita, joten olisi kiva tietää, keitä te kaikki olette.

Loppuviikko hurahti koulun merkeissä, torstaina oli SVT:n/fysiikan koe ja perjantaina matematiikan. Tuohon edellä mainittuun raapustelin kolmen sivun verran kaikenlaista, mutta en yhtään tiedä, oliko yksikään vastaus oikein... Koe oli sinällään tosi helppo näin kolme lukion fysiikan kurssia käyneenä, mutta en osaa luonnontiedesanastoa ranskaksi. Matematiikan koe oli ihmeellinen, sillä osa kysymyksistä oli sellaisia, mitä ei ollut käyty tunneilla ollenkaan. En näin ollen ymmärtänyt tehtävänannoista kovastikaan... Hostäitini kertoi, että saatan saada luonnontiedeaineista numerot samoin perustein kuin ranskalaisoppilaat, joten kovin korkeita arvosanoja tuskin on odotettavissa.

Perjantain megahyppärilläni tulin taas käymään täällä kotona. Aluksi tarkoituksenani oli käydä kirjastossa ja vähän kävelemässä, mutta lopulta juutuin muokkaamaan blogilleni uutta ulkoasua. Jäinkin koukkuun kuvankäsittelyohjelman kanssa värkkäämiseen... Tuo pitkä hyppytunti on vähän ärsyttävä, sillä vaikka aikaa on yhteensä 4,5 tuntia, koko ajan pitää seurata kelloa. Sekin ärsyttää minua nykyään silti vähemmän, sillä lauantaina minun ei sentään tarvitse mennä enää kouluun. Olen oppinut arvostamaan kunnollista viikonloppua ihan uudella tavalla.

Lauantaiaamuna lähdimme Hannan kanssa Pariisiin joululahjaostosten merkeissä. Mieliala ei ollut ollenkaan hassumpi siinä Seinen rannalla kevyttä kenttälounasta syödessämme... Ymmärrän nykyään erittäin hyvin, miksi turistit rakastavat Pariisia, sillä minäkin rakastan tätä kaupunkia kovasti. Ranskalaisen yhteiskunnan kanssa en ole aina (tai monestikaan) samaa mieltä asioista, mutta Pariisin viehätysvoimaa ei käy kiistäminen.

Lauantai-iltapäivänä menimme hostperheeni sukulaisen häihin. Ranskassa kaikki vihkimiset hoidetaan ensin maistraatissa, jonka jälkeen halukkaat voivat vielä järjestää kirkkohäät, nyt kyse oli siis maistraattivihkimisestä. Paikalla oli jonkin verran sukulaisia ja ystäviä. Itse seremonia oli varsin lyhyt, enkä ymmärtänyt siitä kovinkaan paljon. Vihkimisen jälkeen menimme häävastaanotolle ilmeisesti morsiamen isovanhempien luokse Pariisin keskustaan erittäin nättiin ja luultavasti erittäin kalliiseen suureen asuntoon. Minä ja hostveljeni kuitenkin lähdimme kotia kohti melko lyhyen ajan jälkeen. Korkokengät olivat hieman väärä ratkaisu sitä illan metrotunneleissa ravaamista ajatellen...

Illalla hostveljeni ystäviä tuli vielä käymään ja olinkin heidän seurassaan varsin pitkään. Ilta oli mukava, vaikka nuorisoslangin ymmärtäminen onkin vielä vähän hakusessa. Perusranskan ymmärtäminen sujuu kuitenkin jo melko sujuvasti, josta olen erittäin tyytyväinen! Yritän koko ajan myös aktiivisesti opetella tätä kieltä, sillä ranskan kielioppi on kuitenkin varsin kinkkinen ja lukuisat aikamuodot vetävät minulta kielen solmuun.

Tänään sunnuntaina lounastimme hostisäni isän kanssa ravintolassa hostisäni syntymäpäivän kunniaksi. Näin kolmen ruokalajin ja kahden tunnin syömisen jälkeen olo on kieltämättä aika täysi, mutta ruoka oli hyvää (jumalainen crème brûlée)! Nyt sunnuntai-iltapäivänä opiskelen vielä vähän ranskaa hostäitini avustuksella (”lauantaiaamun tunti”).

Yksi huvittavista kielimokistani täällä ollessani on carte d'identité (henkilöllisyystodistus) ja carte fidélité (jäsenkortti) -ilmausten melko samankaltaisen ääntämisen sekoittaminen. Pari kertaa olenkin näyttänyt kassalle henkilöllisyystodistusta ja saanut vastaani kummastuneen ilmeen. Nykyään onneksi alan jo erottaa nuo ilmaukset!

Mission impossible: Accomplished

Niin se aikaa kuluu... Mielialani ovat onneksi alkaneet tasaantua ja olo alkaa tuntua vähitellen ”normaalimmalta”. Pikku hiljaa olen pystynyt myös suhtautumaan Ranskaankin vähän objektiivisemmin sen pahimman kulttuurishokkivaiheen jälkeen. Täytyy kuitenkin tässä vaiheessa sanoa, että olen alkanut ymmärtää hyvin henkilökohtaisesti, mitä Chisu laulaa kappaleessaan ”Mun koti ei oo täällä”. Vaikka tällä hetkellä mieliala on hyvä ja minun on mukava olla täällä, niin vielä mukavampaa on palata ensi kesäkuussa kotiin.

Sunnuntaina juhlimme hostisäni syntymäpäivää, mistä en ollut kuullut etukäteen... Onneksi kannoin Suomesta mukanani kasan pikkulahjoja ja Suomi-tavaraa, joten minulla oli antaa pieni lahja. Leivoin sunnuntaina myös Hanna-tädin kakkuja, jotka olivatkin suuri menestys täällä ranskalaisten keskuudessa! Perunajauhojen käyttäminen leivonnassa on täällä ilmeisesti kohtuullisen harvinaista. Hapankorpuistakin tykkäsivät täällä kovasti.

Maantaina lähdinkin sitten selvittelemään niiden kuuluisien lauantaikoulupäivien kohtaloa. Aamupäivällä kävin juttelemassa ilmeisesti herra apulaisrehtorille, jolla ei ollut mitään asiaa vastaan. Historiantunnin aikana eräs koulun työntekijä tuli puhumaan minun kanssani ja hän kertoi, että minun pitäisikin saada hyväksyntä joltain toiselta taholta. Iltapäivällä marssin vielä koulun sihteerin tms. luokse, joka sanoi, että koska apulaisrehtori antoi suostumuksensa, niin saan jäädä lauantaina pois koulusta. Maantaina en kuitenkaan vielä osannut asiasta hirveästi iloita, sillä en tiennyt, että onko tämä päätös nyt se lopullinen. Nyt keskiviikkoon mennessä uusia uutisia ei ole tullut, joten uskallan alkaa jo luottaa siihen, että minun kouluviikkoni ovat jatkossa viisipäiväisiä. Annoinkin hostäidilleni kiitokseksi Niiskuneiti-kortin, sillä hän teki paljon töitä minun eteeni. Lopputulos: Maija vs. ranskalainen koululaitos: 1 – 0.

Minusta tuntuu, että näillä ranskalaisoppilailla on suurempi kynnys mennä esimerkiksi puhumaan rehtorille tai muulle ylemmän tahon toimihenkilölle kuin minulla suomalaisena on. Ei minusta ole mitenkään ihmeellistä marssia rehtorin luokse, jos minulla on asiaa, mutta nämä katsoivat minua ihan ihmeissään, kun kerroin keiden kanssa olin asiaani selvittänyt. Tästäkin huomasin, että kuilu esim. opettajien ja oppilaiden välissä on aika iso.

Muuten olen jo alkanut tottua kunnolla koulunkäyntiikin. Tunneilla ymmärrän jo ihan hyvin, mutta muistiinpanoja ei minun kielitaidollani paljon kirjoitella... Ensimmäinen kolmannes kouluvuodesta (”trimestre”) alkaa olla kohta ohi, joten kokeita on ollut ja on lähiaikoina paljon. SVT:n (aine, jossa opiskellaan suunnilleen biologian ja fysiikan asioita) sekä fysiikan ja kemian yhdistetty koe vähän hirvittää, sillä opettajat eivät taida pitää minusta kovastikaan, ja minulla on olo, että he odottavat minulta samaa kuin ranskalaisoppilailta. Muihin kokeisiin olen raapustellut jotain osaamiseni mukaan, mantsankokeessa taisin tosin muotoilla Euroopan unionin ulkorajoja vähän uuteen uskoon...

Se, mikä minua on täälläoloaikana häirinnyt eniten on se, että täällä ei tiedetä vaihto-oppilasohjelmasta oikeastaan ollenkaan. Koulussa minua pidetään lähinnä jonain kummajaisena, joka ei puhu ranskaa (näin kärjistetysti), ja minulta on kysytty, että miksi olen täällä, missä asun ja olenko tosiaan tullut tänne yksin. Myös se on kummallista, etten mene käymään lomilla Suomessa. Vaihto-oppilaisiin ei osata täällä suhtautua samalla tavalla kuin esim. Suomessa suhtaudutaan.

Operaatio lauantait vapaaksi

Ja taas olisi uuden blogipäivityksen aika... Aika on ruvennut hiljalleen kulumaan paljon nopeammin kuin sillon aluksi. Välillä synkkinä hetkinäni lasken päiviä kotiinpaluuseen (alle seitsemän kuukautta!), mutta tiedän kyllä, että se saapuukin lopulta varmaan varsin yllättäen.

Katsoimme keskiviikkoiltana isäntäperheeni kanssa Delicatessen-nimisen elokuvan, joka on samalta ohjaajalta kuin Amélie. Elokuva oli varsin mielenkiintoinen... Haluaisin joskus vähän ajan päästä ehkä kuitenkin katsoa sen uudelleen, sillä ihan kaikkea en siitä ymmärtänyt. Torstai oli vapaapäivä, mikä tuntui ruhtinaalliselta! Iltapäivällä menin toisen suomalaisvaihtarin Hannan luokse; alun perin tarkoituksena oli mennä vierailemaan Versailles'n linnassa, mutta huonon sään takia vietimmekin iltapäivän ja alkuillan ihan kotosalla. Suomen puhuminen on ihanaa!

Lauantait vapaaksi -projektini eteni taas lauantaina, sillä hostäitini kirjoitti luokanvalvojalleni, että hän voi opettaa minulle ranskaa (hän opettaa muutenkin ranskaa maahanmuuttajille) lauantaiaamuisin sen sijaan, että istuisin kaksi tuntia ranskantunnilla tekemättä mitään. Luokanvalvojani mielestä idea oli hyvä, joten nyt sille täytyy saada vielä hyväksyntä ylemmältä taholta. Sainkin kutsun mennä käymään koulun kansliassa asian tiimoilta, joten maanantaina selviää, mitä tämä tyttö tekee jatkossa lauantaiaamuisin! Olo on kuitenkin tällä hetkellä toiveikas; minusta on mukava opiskella ranskaa hostäitini avustuksella ja se on minulle paljon hyödyllisempää kuin oppitunneilla istuminen. Hostsiskoni myös vitsaili, että jos minulle ei anneta lauantaiaamuja vapaaksi, niin sitten täytyy vain hankkia lääkärintodistus, että olen kykenemätön työskentelemään lauantaisin...

Lauantaina pääsin vielä tutustumaan Shakespeare and Company -kirjakauppaan, joka myy vain englanninkielisiä kirjoja. Kyseinen puoti on kirjanystävän unelma; vanha, sympaattinen rakennus täynnä kaikenlaisia kirjoja lattiasta kattoon. Olisin voinut viettää kaupassa vaikka kuinka kauan!

Sunnuntaiaamuna lähdin hostisäni kanssa tutustumaan Pariisin katakombeihin. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen avaamisaikaa, mutta jonoa oli silti ehtynyt jo kertyä. Tykkäsin katakombeissa vierailusta kovasti, paikka oli tosi mielenkiintoinen. Miljoonien ihmisten luut tuli luultavasti nähtyä. Ahtaanpaikankammoinen ei kuitenkaan siellä kärsinyt olla, katakombit kun sijaitsevat noin 20 metriä maanpinnan alapuolella metron, vesiputkien yms. alla.

Seuraavana projektinani onkin joululahjojen osto ja lähettäminen. Onneksi minulla on jo muutama idea siihenkin suuntaan, sillä Pariisissa on paljon ihania pikkupuoteja. Kauhistelen vain jo valmiiksi postimaksuja...

I have moved and I've kept on moving

Terveisiä sateisestä ja syksyisestä Pariisista. Minulla alkaa olla ikävä lunta ja pakkasta kaiken tämän vesisateen keskellä... Mielialani on kuitenkin onneksi hyvä tällä hetkellä; nyt on menossa se parempi kausi. Kulttuurishokkikin taisi ruveta laantumaan, kunhan tiedostin sen.

Koulu pyörähti käyntiin kunnolla näin loman jälkeen ja kokeita olisi lähitulevaisuudessa edessä useampiakin. Ei sillä, että minä niihin osaisin jotain tehdäkin... Englannin kokeissa minua ärsyttää se, että niissä on paljon käännöslauseita englannista ranskaan ja toisin päin, se kun ei ole vahva lajini. Muihin kokeisiin olen yleensä vain raapustellut muutaman rivin jonkinlaista silsasalsaa...

Tiistaina muu luokka meni katsomaan Andromaque-näytelmää. Minä luistin siitä vaihto-oppilaan oikeudellani, sillä hostäitini mukaan kyseinen näytelmä on vaikeaselkoinen. Kuulemma nämä äidinkielenään ranskaa puhuvatkaan eivät olleet ymmärtäneet ihan kaikkea... Tiistaina koulupäivä loppuikin vähän aikaisemmin, sillä liikuntatuntia ei ollut tuon teatterikäynnin takia. Neljältä loppuva koulupäivä tuntuu nykyään tosi lyhyeltä!

Tänään keskiviikkona ranskantunnilla oli vierailemassa kaksi näyttelijää. He esittivät lyhyen näytelmän, jossa aiheena oli näytelmän harjoitteleminen, ja sen jälkeen kertoivat työstään. Minusta on ihan kivaa, että välillä tunnit ovat hieman erilaisia, sillä ranskaa on kuitenkin seitsemän tuntia viikossa. Kukaan ei kuitenkaan ollut kertonut minulle, että ranskantunteja oli siirretty tunnilla eteenpäin... Logistiikka ei oikein tässä ranskalaiskoulussa pelaa. Tässä vaiheessa tuli ikävä suomalaislukion Wilma-internetohjelmaa ja sitä, että sieltä sai oikeasti tietää poikkeusaikatauluista.

Iltapäivällä äitiyslomalta palannut oikea aluevalvojani Aude soitti minulle ja kyseli kuulumisia. Olen tällä hetkellä suunnattoman ylpeä siitä, että puhuin kokonaisen puhelun ranskan kielellä!!! Päällimmäisenä aiheena keskustelussa oli minun koulunkäyntini ja ne inhottavat lauantaikoulupäivät... Tällä hetkellä sekä hostäitini että STS (vaihto-oppilasjärjestöni) ovat ottaneet yhteyttä kouluun tämän asian tienoilta, sillä en minä näillä opinnoilla kuitenkaan jatkossa mitään tee. Koulu kuitenkin ilmeisesti haluaisi, että minä istuisin niillä tunneilla myös lauantaiaamuisin... Toivon kovasti, että tässä asiassa tapahtuisi edistystä. On inhottavaa ja rankkaa, kun ei ole ollenkaan oikeita viikonloppuja.

Alkuillasta uhmasin syyssadetta ja suunnistin bussipysäkille suuntanani Boulogne-Billancourtin kauppakeskus. Tarkoituksena oli löytää jonkinnäköiset ulkoiluhousut joululoman laskettelu- ja hiihtoharrastusta ajatellen, mutta aikani sovituskopissa ähkittyäni tuumasin, että ainakaan näitä ranskalaishousuja ei ole tehty tällaiselle pohjoismaalaiselle ruumiinrakenteelle... Perjantaina ajattelinkin suunnistaa toiseen ostoskeskukseen jatkamaan etsintöjä! Housujen ostamisen sijaan poistuin kauppakeskuksesta mukanani uusi puuteri (luvattoman kallis, mutta luonnonmukaisesti tuotettu) sekä ihana uusi hattu! Olen aivan ihastunut Accessorize-kauppaketjuun, joka myy mm. laadukkaita laukkuja, hattuja, huiveja, hanskoja sekä kivaa pikkukrääsää. Olisin voinut ostaa koko kaupan. Harmi vain, että kyseinen puoti ei ole aivan halvimmasta päästä... Ranskalaiset leipomot ovat myös aivan liian houkuttelevia, joten sorruin ostamaan pain au chocolatin, voitaikinaleivonnaisen jonka sisällä on suklaata. Vaihto-oppilaskilot ovat kuitenkin tähän asti pysyneet jokseenkin kurissa.

On ihanaa huomata, että minä pystyn jo kommunikoimaan ranskaksi jonkinlaisella tasolla. Ymmärtäminen alkaa olla jo huomattavasti parempaa (maanantaina ymmärsin jopa silloin, kun uimahallin kassaneiti kysyi, että onko minulla 50 sentin kolikkoa vaatesäilytykseen!) ja olo sen johdosta mukavampi. Meikäläinen kuulkaas puhuu sujuvaa ranskaa ensi keväänä, odottakaapas vain! Hostperheeni on myös alkanut opettaa minulle uusia sanontoja ja sanontatapoja, varsinkin puhekielen sellaisia.

Chambord-tunnelmia

Tämä viikko on tuntunut pitemmältä kuin tavallisesti, sillä ohjelmaa on ollut vaikka minkälaista. Ensi viikkokin on vielä hieman erikoisempi, sillä torstai 11.11. on vapaapäivä (jonkin aselevon muistopäivä se muistaakseni oli...).

Torstaina oli paluu kouluun, siellä ei ollut mikään muuttunut. Koulusta en edelleenkään suuremmasti pidä, mutta pakko sitäkin on täällä sietää... Onneksi kuitenkin kielitaitoni on selvästi parantunut; minun on paljon mukavampaa olla, kun ymmärrän enemmän ympärilläni käytäviä keskusteluja. Ranskan lausumisenikin on kuulemma parantunut alkuajoista paljon, ja se kurkku-r:kin alkaa sujua varsin näppärästi! Yksi päivä koin myös ahaa-elämyksen ranskan oikeinkirjoituksen suhteen, sillä tajusin, miten niitä aksenttimerkkejä on tarkoitus käyttää. Nauroimme hostperheeni kanssa yksi päivä myös sanastoni kehitykselle: Asterix ja Obelix -sarjakuvasta olen oppinut niinkin hyödylliset sanat kuin sanglier (villisika) ja menhir (hiidenkivi).

Lauantaina en mennyt poikkeuksellisesti kouluun, sillä lähdimme aamupäivällä ajamaan kohti Chambordin linnaa. Oli ihan luksusta nukkua lauantaina pitempään... Ajomatkaa oli miltei kahden tunnin verran. Päivällä ohjelmassa oli vierailu itse Chambordin linnassa sekä eläintenbongausta Chambordin mailla. Linna oli valtava ja kaunis, mutta ei se silti pääse lempilinnojeni joukkoon, sillä jonkinlaista sielukkuutta siltä puuttui. Linnassa oli myös varsin koleaa. Kuuntelin kuitenkin tunnin verran audioguide-opastusta, joten linnan historiaa jäi toivottavasti vähän päähänkin. Säät eivät kuitenkaan meitä suosineet; lauantaina ilma oli harmaa ja vettä ripsi satunnaisesti, sunnuntaina satoikin sitten ihan kunnolla.

Itse linnassa vierailemisen jälkeen lähdimme bongailemaan eläimiä. Chambordin linnan tilukset ovat valtavat ja siellä elää villeinä jos jonkinmoista vipeltäjää. Onnistuimme näkemään pari peurantapaista otusta ja yhden villisian! Hostperheeni suruksi hotellimme ruokalistalla ei enää ollut villisikaa, mutta ruoka oli silti siellä varsin maittavaa. En ole kuitenkaan ihan varma mitä söin, sillä ruokalistasanasto oli varsin kinkkistä...

Sunnuntaina kirjoittauduimme hotellista aamulla ulos ja lähdimme kohti lähikaupungissa Bloisissa sijaitsevaa linnaa. Ranskalaisia linnoja onkin tullut jo nähtyä... Bloisin linna oli tyyliltään melko samanlainen kuin Chambord, tosin paljon pienempi. Kaikenlaista sielläkin oli kuitenkin tapahtunut, ainakin yhdestä salamurhasta oli pajon juttua. Iltapäivällä tuli tutustuttua sateiseen ranskalaiseen pikkukaupunkiin avonaisen ruokapaikan etsimisen merkeissä.

Olen täällä Ranskassa ollessa tykästynyt valokuvaamiseen ihan uudella tavalla. Ajatuksissa olisikin paremman kameran ostaminen sitten Suomeen palatessa. Kyllähän niitä kameroita täältäkin saisi, mutta haluan käyttöohjeet suomeksi! Minun pitäisi vain jossain vaiheessa jaksaa käydä läpi kaikki tähän mennessä ottamani kuvat, niitä on kertynyt jo varsin kunnioitettava määrä. En ole kuitenkaan enää kuvannut kaikkea samalla tavalla innoissani kuin alussa, sillä ranskalaiset kaupungit ja kylät ovat melko samanlaisia joka puolella.

Täytyy vielä mainita, että ei tämä hostperheeni asuinpaikka ole ollenkaan hullumpi, sillä huoneeni ikkunasta näkee Eiffel-tornin, kun vähän kuikuilee näiden pilvenpiirtäjien välistä. Ei myöskään ole paljosta kiinni, että asuisin Pariisin 15. arrondissementissa...

Lomakuulumisia, osa 2

Viimeisen lomapäivän ilta on käsillä, joten kirjoittelen nyt lomakuulumisteni toisen osan. Mihinkäs se loma oikein humahti?

Lauantaina lähdimme siis ajelemaan maaseudulta kohti Pariisia. Minun oloni oli edelleen heikohko oksennustaudin jäljiltä, mutta eipähän tarvinnut osallistua siivoamiseen... Pienistä asioista täytyy iloita. Automatka oli varsin tylsä, kuutisen tuntia autossa istuttuani ja loppuvaiheessa pariisilaiseen liikenneruuhkaan tutustuttuani mielialani ei ollut niitä kaikkein parhaimpia.

Sunnuntainen megapuhelu kotiin nostatti mielialaa paljon. Analysoin yhtenä päivänä, että taidan elää sitä kulttuurishokkivaihetta, jossa kaikki vieraan maan tavat ja asiat ovat ihan huonoja ja väärin... Välillä huomaan olleeni varsin naiivi ennen tänne lähtöä, sillä ajattelin, että eihän minulle mitään kulttuurishokkia tule. Olen jo tässä vajaassa kahdessa kuukaudessa kuitenkin oppinut itsestäni valtavasti. Hirvittävästä koti-ikävästä en ole missään vaiheessa kärsinyt, mutta pieni ikävä ja kaiho kutkuttelevat silti välillä mielen perukoilla.

En minä lomani viimeisiä päiviä kuitenkaan onneton ole ollut, sillä aktiviteettia on ollut kaikenlaista! Sunnuntai-iltapäivänä lähdin hostvanhempieni kanssa vierailemaan Père Lachaise -hautausmaalla. Kyseessä on Pariisin kuuluisin hautausmaa, johon on haudattu mm. sellaiset kuuluisuudet kuin Jim Morrison, Edith Piaf, Oscar Wilde, Frederick Chopin... Paikka oli minunkin mielestäni nätti, mutta siltä puuttui hautausmaan rauha. Cimetière du Père Lachaise olikin enemmän turistinähtävyys kuin hautausmaa minun mielestäni. Ilma oli kuitenkin tosi nätti ja sopiva valokuvaamiseen, pitäisi vain jossain vaiheessa jaksaa käydä läpi kaikki tähän mennessä ottamani kuvat!

Maanantaina oli pyhäpäivä Toussaint (vastaa suomalaista Pyhäinmiesten päivää), jonka kunniaksi lounalla oli ruokana simpukoita. Olen ollut hieman ennakkoluuloinen simpukoiden suhteen, mutta minähän pidin niistä! (Ostereista en edelleenkään tosin pidä.) Iltapäivällä kiersin hostvanhempieni kanssa Jardin des Plantes -puutarhaa, jonka jälkeen jäin itsekseni kiertelemään Pariisiin. Pariisin suuret kaupat eivät ilmeisesti pyhäpäivästä olleet kuulleet, sillä kaikki suuret vaatekaupat olivat auki. Minullehan se kävi enemmän kuin hyvin, ja ostinkin reissultani farkut. Kyseiset farkut eivät vaihtarikiloja kestä, mutta pysyypähän itsekuria, jos meinaan niihin housuihin mahtua jatkossakin... Löysin seikkaillessani myös englanninkielisen kirjakaupan (WHSmith), ja siellä vieraillessani olo oli kuin olisin yhtäkkiä hypännyt Isoon-Britanniaan.

Tiistaina lähdimme alueen toisen suomalaisen Hannan kanssa kahdestaan Pariisiin. Aamulla jäimme RER-junalta Notre Damen asemalla ilman suurempia etukäteissuunnitelmia. Aloitimmekin aamun hakemalla boulangeriesta vähän terveellistä aamupalaa... Seuraavaksi minä suunnistin suosikkikenkämerkkini El Naturalistan kauppaan, josta mukaan tarttuivatkin kengät... vaikka eivät olleetkaan ihan halvat. Sain kuitenkin niistä muutaman euron alennusta, sillä myyjä ei jostain syystä saanut pankkikortinlukulaitetta toimimaan ja jouduin hakemaan käteistä maksaakseni ostokseni.

Hanna esitteli minulle ihanan pikkupuodin, josta sai kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta nukkekodin rakentamista varten. Löysinpäs samalla reissulla myös sopivan kaupan joululahjoja ajatellen... joita täytyy muuten alkaa ostaa piakkoin! Muuta päivän aikana mukaan tarttunutta olivat Pariisin Hard Rock Café -t-paita, kasa uusia sukkia (niinkin ranskalaisesta liikkeestä kuin H&M), vähän Ranska-tuliaisia itselleni ja kiva pieni vedenkestävän silmämeikin poistoaine.

Kulttuurillisesti sivistimme itseämme näkemällä Moulin Rougen (jonne päästäkseen piti tosin kävellä vähän kyseenalaisten katujen poikki, krhm). Sanottakoon siitä alueesta sen verran, että siellä en haluaisi olla pimeällä. Ennen kotiinpaluuta kuvasin vielä yhden ihanista Pariisin art nouveau -tyylisistä metrokylteistä.

Itse aloitin älykkäästi uusien kenkieni sisäänajon kevyesti uudella Pariisi-päivällä keskiviikkona... selvisin päivästä kuitenkin vain yhdellä rakkolaastarilla, joten kengät olivat hyvä ostos! Muuten keskiviikko alkoi samoissa tunnelmissa kuin tiistai, tosin aloitimme päivämme etsimällä Suomen suurlähtystön. Suomalaiset olivat tietysti onnessaan löytäessään Pariisista Place de Finlande -nimisen aukion... Jatkoimme aamuamme vaatekauppojen kiertämisen merkeissä, ja löysin viimeinkin himoitsemani villatakin. Ostin myös viimenkin sen kunnollisen Pariisin kartan (sellaisen pienen vihkosen, Paris arrondissements, isoa karttaa käyttävät vain turistit!).

Tällä hetkellä Pariisissa ovat muuten muotia ratsastussaappaiden näköiset kengät ja sellaiset paksut villapaidat, mitä Suomessa kiskotaan päälle niiden -30ºC:n pakkasten tullessa. Ranskalaiset pukeutuvat melko hillittyihin, maanläheisiin väreihin ja klassisen tyylikkäisiin vaatteisiin. Minäkin olen jo alkanut himoita jakkutakkia, vaikka ennen en ole kyseisistä vaatekappaleista edes hirveästi tykännyt... sitä se Ranskassa olo teettää. Kiva jakku onkin seuraavana ostoslistallani!

Jatkoimme päiväämme suuntaamalla metrolla Montmartrelle ja etsimällä sieltä ruokapaikan. Tiistaina söimme lounaamme ihan ravintolassa, mutta keskiviikkona tyydyimme patonkeihin. Jälkiruoaksi vetäisimme Nutella-crêpit, joita ei tosin makeutensa takia voinut kokonaan syödä... Ranskalaiset muuten tykkäävät laittaa tuota Nutella-tahnaa joka paikkaan! Montmartrelta löytyi myös joululahjoja ajatellen aivan ihastuttava kauppa.

Montmartrelta suuntasimme vielä Pariisin pääostos- ja turistikatu Champs Elyséelle. Paikalliset eivät koskaan kuulemma kyseisellä kadulla käy... Jatkoin vaatevarastoni kasvattamista ostamalla vielä kolme paitaa. Tällä tahdilla saatte äiti ja iskä ottaa isot matkalaukut mukaan tullessanne tänne ensi keväänä...! Minusta Champs Elyséellä oli hauska pyörähtää, vaikkei paikka suosikkialuettani Pariisissa olekaan. Keskiviikkona vietimme Pariisissa lyhyemmän ajan kuin tiistaina, kaksi päivää Pariisin kiertämistä jalan on rankkaa puuhaa.

Pariisin metroa on tullut myös koluttua sen verran, että jotkut metrolinjat alan kohta osata ulkoa. Pariisin metro on helppokäyttöinen, mutta metroasemilla saa kyllä varautua kävelemään ihan kunnolla! Kaipaan myös vähän niitä Lontoon metron pitkiä liukuportaita, täällä portaiden kiipeäminen hoituu suurimmaksi osaksi ihan lihastyöllä...

Illalla keskustelin hostäitini kanssa pitkään vaihtovuoteni alusta. Koulunkäynti on ollut minulle rankkaa täällä ja kouluun sopeutuminen vaikeinta tähän asti vaihtovuodessani. En kadu vaihtoon lähtöä, sillä olen oppinut itsestäni jo tässä ajassa paljon ja olen myös saanut paljon itsevarmuutta. Vieraalla kielellä puhuminen on nykyään paljon helpompaa kuin ennen, sillä täällä on vain pakko puhua ja saada itsensä ymmärretyksi. Ranskan kieltä olen oppinut hurjasti, ja elämä on täällä koko ajan mukavampaa, sillä ymmärrän enemmän, enkä tunne koulussakaan oloani niin ulkopuoliseksi. Kokemuksena vaihtovuosi on jo tähän mennessä vaikuttanut paljon elämääni.