En français

Lupailin sitä ranskaksi kirjoittamaani tekstiä tuolla aikaisemmin, joten tässä se nyt olisi. Tämän kirjoittelin vielä Ranskassa ollessani, lähinnä tämä käsittelee loppuaikojen fiiliksiä ja tarkoituksenani olisi myös laittaa tämä luokkamme blogiin. Suomennos löytyy alapuolelta (se ei sitten ole sanasta sanaan, olen lähinnä kääntänyt haluamani idean). Blandine auttoi minua muutamien oikeikirjoitusseikkojen kanssa, joten kaikista hienoimmista fraaseista en voi ottaa kunniaa itselleni... Hyvää juhannusta kaikille, minusta oli ainakin mukava viettää juhannusta Suomessa!

Les gens m'ont demandé de raconter comment s'était passée mon année en France. Mais comment raconter brièvement les expériences vécues pendant neuf mois, qui contiennent la joie, le chagrin, le rire, les pleurs... ?

A l'aéroport à Rovaniemi, ma ville natale, en septembre dernier, j'ai pensé à ce que j'étais en train de faire. Je quitterais mon pays pour neuf mois et je me trouverais toute seule en France chez une famille d'accueil que je n'avais jamais rencontré avant. Comment je survivrais au mal du pays, à une année scolaire sans mes parents, sans mon chien, sans mes amis, sans tout ce que était familier... Mais j'ai voulu faire cette expérience.  

J’admets qu'au début, c'était dur pour moi. J'avais étudié le français avant que je sois arrivée, mais c'est très différent de lire les manuels scolaires quelques fois par semaine avec une professeur ou d'arriver en France, dans une famille française et dans un lycée français et d'essayer de parler et de comprendre en français tout le temps ! Les deux ou trois premiers mois, j'étais fatiguée tout le temps, même si je dormais beaucoup plus que j'avais d'habitude de dormir. Parfois, je me suis sentie si frustrée, parce que tout le monde voulait que je n'utilise que le français tout le temps, mais ce n'est pas évident avec une langue étrangère... J'avais beaucoup de choses à dire, mais je n'avais pas de mots pour m'exprimer.

Se faire des nouveaux amis, ce n'était pas évident non plus avec une langue étrangère. Heureusement, les camarades dans ma classe ont été gentils avec moi ! Mes camarades m'ont montré l'école et aidé avec tout ce que je ne comprenais pas. Le premier cours d'anglais était si agréable, parce que j'ai tout compris ! Les cours d'anglais ont été faciles pour moi pendant toute l'année, et ils ont aussi été un peu comme des « pauses » de la langue française – quand j'avais parlé et écouté une heure d'anglais, j'avais de nouveau de l'énergie pour français.

Je me souviens, comment les petites réussites avec le français m'ont rendue heureuse. La première fois que j'ai téléphoné en français, la première fois que j'ai été capable de prendre des notes pendant un cours, la première fois que j'ai compris la discussion que j'ai écoutée... Au fur et à mesure la grammaire française a commencé à paraître un peu plus logique, même si il reste toujours des trucs que je ne comprends pas. Mais j'ai fait énormément de progrès et je suis contente de moi ! J'ai aussi lu des livres en français – pas de livres de ”grande qualité”, mais des livres d'Anna Gavalda, des livres pour les enfants, énormément de bandes dessinées... C'est plutôt le langage courant que j'ai appris, donc maintenant il me reste à apprendre à écrire un français plus « éloquent ». Mon petit dictionnaire jaune a été mon compagnon quotidien.

Mon année m'a appris aussi d'autres choses que seulement la langue. Avec la langue, j'ai appris la culture française beaucoup mieux que j'aurais pu l'apprendre chez moi, quand j'ai étudié le français en Finlande. Mais en plus de choses par rapport à la langue et à la culture, j'ai appris des choses sur moi-même. J'ai remarqué que parler une langue étrangère n'est pas si difficile que ça quand on est obligé et on apprend assez vite aussi. J'ai appris comment je me comporte quand je suis stressée. Je sais que je ne montre pas très facilement mes sentiments, mais c'est comment je suis. Cependant, j'ai essayer de communiquer, même si je ne me suis pas toujours sentie si bien.

La seule personne avec moi dans cette expérience a été moi-même, donc j'ai appris à avoir confiance en moi-même. Ma mère m'a toujours dit que « les choses ont l'habitude de se mettre en ordre », et la phrase est plutôt vraie.

Maintenant que je suis en train de finir mon année en France, je ne sais pas comment je devrais me sentir. J'ai toujours rêvé d'une année à l'étranger quand j'étais petite, et maintenant j'ai besoin de nouveaux rêves... Mon pays me manque, et je veux revenir chez moi, mais quand même mon départ me rend nostalgique et langoureuse. On ne peut pas vivre dans un pays sans apprendre à s'attacher au moins un peu à ce pays.

A la fin, je suis heureuse d’avoir eu le courage pour partir. Merci pour vous, qui ont vit un peu cette experience avec moi.

Minua on monesti pyydetty kertomaan vuodestani Ranskassa, mutta kuinka voin kertoa lyhyesti yhdeksän kuukauden aikana eletyistä kokemuksista, jotka sisältävät iloa, surua, naurua ja itkua…?

Kotikaupunkini Rovaniemen lentokentällä viime syyskuussa ollessani ajattelin sitä, mitä olin juuri tekemässä. Lähtisin kotimaastani yhdeksäksi kuukaudeksi ja tulisin yksin Ranskaan asumaan isäntäperheen luokse, jota en ollut koskaan aikaisemmin tavannut. Kuinka selviytyisin koti-ikävästä, kouluvuodesta ilman vanhempiani, ilman koiraani, ilman ystäviäni, ilman kaikkea tuttua… Mutta minä halusin saada tämän kokemuksen.

Myönnän, että alku oli minulle vaikeaa. Olin opiskellut ranskaa aikaisemmin, mutta on täysin eri asia lukea koulukirjoja muutaman kerran viikossa opettajan johdolla kuin saapua Ranskaan yhden perheen luokse asumaan ja kouluun opiskelemaan ja yrittää puhua ja ymmärtää ranskaa koko ajan! Ensimmäisten kahden tai kolmen kuukauden ajan olin koko ajan väsynyt, vaikka nukuinkin paljon enemmän kuin minulla yleensä oli tapana. Ajoittain oli erittäin turhautunut, sillä kaikki halusivat minun käyttävän pelkästään ranskaa, mutta ei se ole niin helppoa vieraan kielen kanssa. Minulla oli paljon sanottavaa, mutta ei sanoja kertomaan ajatuksiani.

Uusien ystävien saaminen vieraalla kielellä ei sekään ollut helppoa. Onneksi luokkakaverini olivat tosi kilttejä minulle! He esittelivät minulle koulua ja auttoivat aina, kun en ymmärtänyt. Ensimmäinen englannintunti oli todella mukava, sillä minä ymmärsin kaiken!  Englannintunnit olivat mukavia koko vuoden ajan, sillä ne olivat minulle helppoja ja samalla ne olivat vähän ”taukoja” ranskan kielestä – kun olin puhunut ja kuunnellut tunnin ajan englantia, jaksoin taas panostaa ranskan kieleen.

Muistan kuinka pienet onnistumiset ranskan kielen kanssa saivat minut onnelliseksi. Ensimmäinen kerta kun puhuin puhelimessa ranskaksi, ensimmäinen kerta kun pystyin kirjoittamaan tunnilla muistiinpanoja, ensimmäinen kerta kun ymmärsin kuuntelemani keskustelun… Vähitellen ranskan kielioppikin alkoi vaikuttaa hieman loogisemmalta, vaikken koskaan voikaan ymmärtää siitä kaikkea. Edistyin hirveästi ja olen tyytyväinen itseeni! Luin myös kirjoja ranskaksi – en niinkään ”laatukirjallisuutta” kuin Anna Gavaldan teoksia, lastenkirjoja, paljon sarjakuvia… Opin ennemminkin puhuttua käyttöranskaa kuin kirjoitettua kieltä, joten sen suhteen minulla on vielä töitä tehtävänä. Pieni keltainen sanakirjani oli päivittäinen kumppanini.

Vuoteni opetti minulle myös muita asioita kuin ranskan kielen. Kieltä oppiessani opin myös ranskalaista kulttuuria paljon paremmin kuin olisin voinut oppia sitä missään muualla. Kielen ja kulttuurin lisäksi opin kuitenkin eniten asioita itsestäni. Huomasin, että vieraan kielen puhuminen ei olekaan niin vaikeaa kun muuta mahdollisuutta ei ole ja oppiminenkin käy nopeasti. Opin, kuinka käyttäydyn stressaantuneena. Tiedän, etten näytä tunteitani kovin avoimesti (ranskalaisen kulttuurin mukaan), mutta se nyt vain sattuu olemaan osa minun luonnettani. Olen kuitenkin yrittänyt aina kommunikoida, vaikka huonojakin päiviä on sattunut kohdalle.

Ainoa henkilö tätä kokemusta kokemassa olen ollut minä itse, joten olen oppinut luottamaan itseeni entistänkin enemmän. Kuten äidilläni on tapana sanoa, ”asioilla on tapana järjestyä”, ja olen todennut voivani luottaa tähän ajatukseen.

Nyt kun vuoteni Ranskassa on loppumaisillaan, en oikein ota selvää tunnetiloistani. Pienenä unelmoin aina vuodesta ulkomailla, joten nyt minun täytyy saada uusia unelmia. Minulla on ikävä kotimaatani ja haluan palata kotiin, mutta lähtöni saa oloni silti nostalgiseksi ja kaihoisaksi. Missään ei voi elää pitempää aikaa kiintymättä paikkaan ainakin vähäsen.

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen siitä, että silloin syyskuisena aamuna minulla oli rohkeutta kävellä lähtöportista. Kiitos teille, jotka elitte tätä kokemusta minun kanssani.