Voin kertoa, että kouluunmeno kahden viikon pääsiäisloman jälkeen oli varsin tahmeaa. Unirytmikään ei tykkää siitä, että kello pirisee jo 6.25 (että ehtii vähän torkuttaa).
Pääsiäistä ainakaan täällä meillä ei sen kummemmin vietetty, tosin maanantaina ruokana oli lammasta ja jälkkäriksi suklaata (en ole varmaan ikinä syönyt pääsiäisenä näin vähän suklaata!). Muutenkin pääsiäisviikonloppu sujui varsin terveellisissä merkeissä, lenkkeilin ja nautin auringosta. Rusketustakin alkaa hieman näkyä, vaikkei sitä näiden valmiiksi ruskeiden keskieurooppalaisten rinnalla huomaakaan. Olen kuitenkin jo vähemmän kalpea kuin ennen! Melkein jopa loukkaannuin siitä, että yksi koulututtava huomautti rusketukseni olevan hieman punertavansävyinen – kaikkia ei ole siunattu niillä keskieurooppalaisten geeneillä.
Tiistaina piti siis raahautua taas kouluun. Laskeskelin tänään aamulla junaa odotellessani, että kaiken kaikkiaan minulla on jäljellä enää 21 koulupäivää – niitä nimittäin vähentää mm. ensi viikon STS:n järjestämä Lyonin-reissu sekä vanhempieni visiitti, jolloin en todellakaan aio olla koulussa. Tuon 21 päivän luulisi hujahtavan varsin nopeasti! Koulu on ollut minulle koko vaihtoni ajan se kaikista vaikein ja rankin asia, ja varsinkin lomien jälkeen sinne meneminen on vaikeaa, vaikkei koulu ihan niin kamalalta tunnukaan kuin viime syksynä.
Tänään meillä oli ranskan nelituntinen bac blanc, joten turhan kevyeksi tätä lomalta palaamista ei ollut tehty... Minun siis odotetaan tekevän nuo kaikki tehtävät kuiten kaikki muutkin, joten tänä aamuna raapustelin sitten kolme tuntia ja kolme sivua analyysiä erilaisista näytelmäpätkistä (Molière aukeaa mulle ranskaksi, joo...). Oikeastihan aikaa olisi ollut neljä tuntia, mutta kolmen tunnin jälkeen sai lähteä, eikä minun kouluunpanostamiseni ole täällä ihan sillä tasolla, että jäisin kirjoittamaan ranskankoetta ”ylimääräisellä” ajalla... Kirjallisuuskommenttini taisi sen takia jäädä aika kököksi, mutta mitäpä tuosta. Yleistä hilpeyttä kokeessa aiheutti kansilehden teksti: ”L'usage des calculatrices et des dictionnaires est interdit” – kyllä minä ymmärrän, miksi sanakirjat kielletään, mutta taskulaskimet?
Koulun alkaminen aiheutti myös pienen angstipäivän, tiistaina mieliala tuntui olevan aika maassa. Piristin kuitenkin itseäni ostamalla kotimatkalla kasan omenoita ja cashewpähkinöitä (minut tuntevat ehkä tietävät, että omenat ovat mun iso heikkouteni... voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon!) ja lueskelin illan kirjaa (ranskaksi, tietysti) eväitäni mutustellen. Muuten olen tuntenut oloni kuitenkin kohtuullisen onnelliseksi nyt kun vaihtoyhdeksänkuukautiseni alkaa hiljalleen lähestyä loppusuoraa. Koulua lukuun ottamatta (ja niitä vaihtarikiloja) olen varsin tyytyväinen elämääni täällä, sillä isäntäperheeni kanssa menee tosi mukavasti, mutta odotan silti kotiinpaluuta ihan mieluissani. Ainakin se minun täytyy sanoa, että olen oppinut arvostamaan sitä omaa tavallisen tylsää elämääni Suomessa ihan uudella tavalla ja siihen kiva palata.
Nyt täytyisi kuitenkin hilata ajatukset vielä kotiinpaluusta tähän Ranskasta nauttimiseen, aikaa kun ei ole enää kuin alle 1,5 kk jäljellä. Ensi viikon torstaina olen siis lähdössä Lyoniin STS:n järjestämälle kolmipäiväiselle matkalle, toivottavasti siitä tulee kivaa! :) Muuten tälle loppuajalle en ole hirveästi kehittänyt vielä ohjelmaa eräiden lähipiirini ihmisten visiittejä lukuun ottamatta. Jossain välissä pitäisi ilmeisesti ruveta vähän latomaan noita kertyneitä tavaroita ja vaatteita pinoihin ja miettimään, että mitkä tontut sitä tavaraa ovat tänne kantaneet... heh. (Veikkaan, että hymy kyllä hyytyy sitten, kun pitäisi oikeasti pakata ne tavarat jonnekin.)
