Les vacances sont finies... malheureusement

Lomani vetelee viimeisiään; huomenaamulla pitäisi olla jo kahdeksalta koulun penkillä. Saapa nähdä, miten pääsen aamulla sängystä ylös kukonlaulun aikaan... Voin kyllä ihan suoraan sanoa, että kouluun ei huvittaisi mennä, mutta onneksi sitäkään ei ole tänä keväänä enää kovasti jäljellä. Seuraavaan lomaankin on vain kuusi viikkoa!

Loppuloma on sujunut ihan mukavissa merkeissä. Blandine ja Mathilde tulivat takaisin mökiltä torstaina. Nyt olen myös huomannut, että tämä pieni ”loma” isäntäperheestäni on tehnyt ihan hyvää – meillä on taas mukavaa yhdessä. Ranskaakin on ollut taas kiva puhua, kun siitä oli taukoa. Ranskankielisen kirjani lukeminenkin edistyy hyvin, olen jo 150 sivun paremmalla puolella (eihän jälkellä ole kuin nelisensataa sivua... aloitin näin kevyesti).

Eilen lauantaina kävimme Olivierin ja Mathilden kanssa Salon de l'Agriculture -tapahtumassa, eli Pariisin valtavassa maatalousnäyttelyssä. Tapahtuma oli valtava, sillä se käsitti seitsemän messuhallillista kaikenlaista maatalouteen liittyvää: valtavat määrät eläimiä (lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja, koiria, kissoja, hevosia...), lihaa, viinejä, juustoja... Täytyy sanoa, että niitä eläimiä kävi sääliksi, sillä ihmisiä oli tolkuttomasti, eikä eläimillä ollut paljonkaan tilaa eikä rauhaa. Tuli taas vähän ikävä ratsastamaankin. Olo oli kyllä tuon maatalousnäyttelyn jälkeen hirvittävän voipunut ja päänsärkyinen, ihmismassoissa kulkeminen on tosi raskasta. Messuille suuntaamme kuitenkin parin viikon päästä uudestaankin, sillä maaliskuussa täällä on Salon du Livre, Pariisin kirjamessut.

Kotoa saapui taas lauantaina paketti, joten nyt isäntäperheeni pääsi tutustumaan suomalaiseen jälkiuunileipään. Hyvin tuntui maistuvan! Tumma leipä maistuu vain niin hyvältä sen ainaisen patongin tilalta.

Eilen meillä oli muuten illan elokuvana Ingmar Bergmanin Det sjunde inseglet, eli tätä toista kotimaista kieltäkin pääsin vähän treenaamaan. Täytyy kyllä myöntää, että suurimmaksi osaksi jouduin tyytymään niihin ranskankielisiin tekstityksiin ymmärtääkseni... Lohduttavaa oli kuitenkin huomata, että vaikka ruotsini onkin päässyt täällä ruostumaan ihan tolkuttomasti, niin passiivista sanavarastoa kuitenkin löytyy. Kesällä on kuitenkin pakko vähän availla vanhoja ruotsin kirjoja...

Kaurahiutaleita etsimässä

Minua väsyttää. Viime yönäkin nukuin kyllä kymmenisen tuntia... Jokin tässä ilmassa taitaa väsyttää, täällä nimittäin on melkein joka päivä satanut.

Alkuviikko on kulunut aika lailla samoissa tunnelmissa kuin viimeviikkokin. Maanantaina tapasin taas Hannaa ja aamulenkin jälkeen pyörimme tavalliseen tapaan taas Pariisissa. Hannalta taidettiin varastaa loppuillasta tosin lompakko... Olivierkin tuli maaseudulta takaisin Pariisiin maanantai-iltana.

Tiistaina lähdin seikkailemaan La Défensen alueelle paremman tekemisen puutteessa. La Défense on siis varsin nopeasti rakennettu ja uusi alue Pariisin luoteisesikaupunkialueella. Arkkitehtuuriselta kannalta paikka oli varsin yksitoikkoinen – lähinnä lasia ja terästä – joten kulutin aikaani jättikokoisessa ostoskeskuksessa farkkujen etsimisen parissa. Myyjä näytti aika huvittuneelta, kun hän näki sovitettujen farkkujen pinoni (varmaan kymmenet housut) sovituskopista poistuessani... Mutta löysin sentään housuni, ja olivat vieläpä alennuksessa.

Tänä aamuna olin taas reipas ja lähdin lenkille! Paluumatkalla koukkasin vielä luomukaupan kautta ostamassa kaurahiutaleeni, niitä kun ei joka supermarketista saa. Olivier naureskeli pussin nähdessään, että olin ostanut kerralla koko kevään kaurahiutaleet varastoon... Ruokavalioni on muutenkin varsin terveellinen, esimerkiksi lounaani tänään koostui pinaatista, kasvisgaletista (suunnilleen isokokoinen kasvispihvi) sekä kananmunista.

Iltapäivällä menin elokuviin paremman tekemiseen puutteessa katsomaan leffan True Grit. Ihan hyvä se kieltämättä oli, vaikkei lännenelokuva olekaan suosikkigenreni. Aamulla vielä ajattelin olevani tänään reipas ja siivoavani huoneeni sekä kylppärini sekä paikkaamalla yhdet sukkahousuni, mutta tähän mennessä kahdeksan aikaan illalla olen saanut tehtyä vasta kylppärin pikasiivouksen... Huomiseksi on kuitenkin luvattu sadetta, joten ehkä saan siivottua huomenaamulla lenkkeilyn sijaan.

Viime viikolla meillä oli nettiyhteys reilun vuorokauden verran poikki huoltotöiden takia, jolloin taas huomasin, kuinka paljon täällä tarvisen internetiä. Täällä ollessani se on kuitenkin ainoa yhteyteni Suomeen. Näin tämän aikakauden kasvattina myös sosiaalinen media on varsin tärkeä osa minun elämääni, joten epätietoisuus netin toimivuudesta oli varsin raastavaa.

Täytyy myöntää, että tässä loma aikana ranskan harjoittelemiseni on jäänyt aika vähälle. Varsinkin kun isäntäperheeni ei ole ollut paljon kotona (Erwania lukuun ottamatta, mutta meidän keskustelumme eivät ole kovin monisanaisia...) ja koulua ei ole, niin kenenkäs kanssa minä täällä puhuisin. On kuitenkin ihanaa huomata että puhutun ranskan ymmärtäminen ei ole enää vaikeaa, varsinkin elokuvia katsoessa sen huomaa. Minä olen oppinut ranskan aika lailla puhuttuna kielenä, joten minun on selvästi paljon helpompi kuunnella ja puhua ranskaa kuin lukea ja kirjoittaa. Olen kuitenkin edistynyt ihan mukavasti uudessa kirjassani, joten ranskaksi lukeminenkin edistyy hiljalleen. Muutenkin arvostukseni puhuttua kieltä noin yleensäkin on täällä ollessa noussut, Suomessa ollessa ja suomea puhuessa sitä ei niin ajattele asian arkipäiväisyyden vuoksi.

Sunnuntaihöpinöitä

Pitääpäs tässä kai sunnutaiseen tapaan taas värkkäillä yksi postaus, vaikka eilenkin kirjoittelin. Tämän blogin pitäminen on kuitenkin osoittautunut varsin mukavaksi harrastukseksi, joten eipä tästä ole suuremmin vaivaa ja tykkään muutenkin kirjoittaa. Vieläpä kun aiheena on minä itse, jokaisen suosikkiaihe! ;)

Tänään olo on ollut vähän väsähtänyt, en tiedä, olisiko täällä vähän flunssan alkua ilmassa. Kävin kuitenkin iltapäivällä kävelemässä Montparnassen alueella: tutustuin yhteen hautausmaahan (Cimetière de Montparnasse) sekä käsityöläis-/taidetoriin, jota tosin ei ollut koolla pilattu. Reilun tunnin seikkailemisen jälkeen kuitenkin lähdin jo takaisin ja kotosalla keitin itselleni ison kulhollisen kaakaota.

Eilen ja tänään katselin varmaan kymmeniä kavereideni wanhojen päivien kuvia. Koti-ikävä vähän iski, kun näin kaikki kaverit hienoissa puvuissaan yms... Tänne lähtiessäni minua ei ollenkaan haitannut, että tanssisin wanhani vasta vuoden myöhemmin kuin kaverini, mutta nyt nähdessäni kuvia tuli vähän kurja fiilis ja ikävä kavereita sekä omaa suomalaista elämääni. Vielä kun tähän lisäsi sen, että täällä Ranskassa kouluissa ei ole minkäänlaisia juhlia, niin minun tuli ikävä kaikkea suomalaisia erikoisuuksia.

Muutenkin minulla on nyt ollut vähän alavireisempi kausi menossa jonkin aikaa. Mikään ei ole oikeastaan huonosti, mutta jostain syystä olo ei ole yhtä aurinkoinen kuin normaalisti. Ehkä sääkin vaikuttaa – kunnon auringonpaiste oikeasti nostattaa minun mielialaani hurjasti. Huomenaamulla olen kuitenkin taas lähdössä lenkkeilemään, niin endorfiinihuuma ainakin nostattaa vähän mielialaa.

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa ranskalaisesta kirjastosta. Kotona Suomessa olen siis todella ahkera kirjastossa kävijä ja täälläkin hankin kirjastokortin jo heti alkusyksystä Blandinen avustuksella. Aika vähän minä olen kirjastossa kuitenkin loppujen lopuksi käynyt, sillä jostain syystä en pidä siitä paikasta ollenkaan. Ilmeisesti jokin siinä tunnelmassa ei sovi minulle. Lisäksi lainojen lukumäärä on rajattu (minullakaan ei voi olla kerrallaan kuin muutama hassu kirja), enkä voi esimerkiksi lainata ollenkaan esimerkiksi levyjä tai elokuvia, sillä niiden lainaamiseen pitäisi olla maksullinen kirjastokortti. Issy-les-Moulineauxin kirjasto on myös paljon pienempi kuin Rovaniemen, vaikka näillä paikkakunnilla onkin suunnilleen yhtä paljon asukkaita. Erona on tietysti se, että täällä on Pariisi ja sen valtavat kirjastot vieressä... Olen kuitenkin todennut pärjääväni täällä myös ilman kirjastoa, kun en siellä kerran viihdy. Olenkin sen sijaan käynyt läpi isäntäperheeni kirjavarastoja – niissä riittää lukemista vähän pidemmäksikin ajaksi.

Sitten vähän muotipäivitystä: Ranskassa oleminen on muuttanut minunkin pukeutumistani huomaamatta. Nykyään pukeudun paljon klassisemmin kuin ennen ja neulevarastoni on ainakin kaksinkertaistunut. Värit ovat monesti aika selkeitä ja tummia (ruskeaa, harmaata, mustaa, sinistä, violettia), tosin yritän saada joukkoon aina vähän piristystäkin (ja on minulla edelleenkin niitä räikeänvärisiäkin vaatteita!). Ranskalaisnaiset eivät yleensä ihan hirveästi meikkaa, mutta aika moni vetää silmiinsä rajaukset. Minulle tällainen huomaamaton meikkauskulttuuri sopii varsin hyvin, sillä yritän ainakin arkiaamuisin selvitä meikkausoperaatiosta varsin nopeasti – minä ja aikaiset aamut emme ole ystäviä... Kirkkaansininen rajaus alaluomella on selvästi muuten tulossa täällä muotiin, olen bongaillut sellaisia jo aika monella.

Turisteilua

Minulla on tylsää, joten kirjoittelen blogipäivitystäni nyt vähän etukäteen. Tänään täällä sataa vettä, joten en oikein tiedä, mitä tekisin. Alun perin ajatuksenani oli lähteä kiertämään yhtä käsityöläistoria Montparnassella, mutta tällä ilmalla en taidakaan mennä.

Tällä hetkellä olen siis yksin kämpän haltijana. Blandine ja Olivier lähtivät maaseudulle torstaina, Mathilde lähti sinne eilen junalla. Hostveljeni Erwan on viikonlopun kyllä kotona, tosin tällä hetkellä en tiedä, missä hän on... Mikäs tässä tosin on yksin ollessa, kun saan kuunnella mitä musiikkia tykkään ja kokkailla ihan itsekseni. Nyt isäntäperheeni uskaltaa ilmeisesti jättää minut yksinkin, sillä olen täysi-ikäinen ja ollut täällä jo melkein puoli vuotta.

Tiistaina kävin Blandinen kanssa yhdessä Pariisin akvaarioista, nimeltään Aquarium de la Porte Dorée. Kuulemma Trocaderon alueella olisi vielä yksi hienompi ja isompi akvaario, suunnittelin vähän käyväni sielläkin tässä kevään aikana. Keskiviikkona ohjelmassa oli Place de Vendôme -aukio, jossa voi ihastella näyteikkunoiden törkeän kalliita koruja, sekä Musée des Arts Decoratifs, ihan sympaattinen museo viimeisen vuosisadan esineistöstä yms.

Torstaina sainkin kierrellä yksin, tällä kertaa seikkailin Le Marais'n alueella ja kävin taas yhdessä museossa (Musée Carnavalet, Pariisin historiaa, mukava paikka). Kävin myös katsastamassa erään torin (Marché des Enfants Rouges), mutta sinne kannattaa varmaan mennä keväämmällä uudestaan – nyt siellä oli vain pari hassua kojua. Löysin reissullani kuitenkin yhden tosi sympaattisen ja kohtuuhintaisia vaatteita myyvän kaupan, joten uusi paitahan sieltä lähti mukaan. Löysin myös aivan ihanat korvikset...

Eilen perjantaina lähdin seikkailemaan iltapäivällä latinalaiskortteliin. Siellä kävin katsastamassa Panthéonin sekä pari matkalle sattunutta kirkkoa. Kirkoissa on minun mielestäni mukava käydä vierailemassa, vaikken uskonnollinen ihminen olekaan. Täällä kirkot ovat myös tosi kauniita. Ollessani toisessa kirkossa joku afrikkalaissyntyisen näköinen mies rupesi selittamään minulle siitä kirkosta, rukoilemisen tärkeydestä ynnä muusta. Sain miltei kuulla saarnan uskomisen tärkeydestä, kun tämä mies huomasi, etten oikein tajunnut, mistä hän puhui. Lähdin sieltä kirkosta varsin äkkiä! Joskus ei ole mukavaa olla vaaleatukkainen (ranskalaisella mittapuulla) nuori nainen ja kierrellä yksikseen. Loppuiltapäivä kuluikin sitten päämäärättömän käveleskelyn merkeissä. Aamulla olin käynyt vielä tunnin juoksulenkillä, joten illalla olo oli erittäin väsynyt!

Hurjan jännittävä perjantai-iltani kuluikin sitten täällä kotosalla täytettyjä paprikoita kokaten ja leffaa katsellen (Little Miss Sunshine). Reseptihän oli totuttuun tapaan ”mulla on nälkä, mitäköhän kaapista löytyy”, mutta varsin hyviä niistä tuli joka tapauksessa. Yksin ollessani voin myös syödä enemmän kasvisruokia, niitä on ollut aika ikävä. Juttelin tästä asiasta Blandinen kanssa, ja hän sanoi, etteivät he edes syö kovin paljon lihaa, mutta joka päivä ainakin vähän. Minulla taas kasvisruoka on enemmän se normi ja liha erikoistapaus.

Näihin ranskalaisiin ateria-aikoihinkin muuten tottuu. Nykyisellään minulla ei edes ole iltapäivällä nälkä, ja lounaan ja päivällisen välin selviää vallan mainiosti nappaamalla yhden hedelmän ja pari keksiä tms. Suomalaisessa runsaassa aamupalassa olen sentään pitäytynyt, yleensä siis kokkailen itselleni kaurapuuron. Aamupäivää en edellenkään selviä sen patonginnysän voimin, kuten ranskalaiset tekevät. Puuro on selvästi ranskalaisille ihan ihme juttu, olen huomannut täällä, etteivät nämä selvästikään ymmärrä sen olevan helppolaittoista, terveellistä hyvää ruokaa.

Olen täällä vihdoinkin saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja oikeasti aloittanut lenkkeilyn. Minähän kuulun niihin ihmisiin, jotka aika lailla inhoavat juoksemista, mutta olen huomannut, ettei se loppujen lopuksi niin kamalaa olekaan. Liikunnasta olen siis aina pitänyt, tosin Suomessa olen yleensä aina käynyt ryhmäliikuntatunneilla – niillä on ohjaaja, joka pakottaa tekemään niin paljon kuin pystyy. Juokseminenkin on ruvennut sujumaan, kunhan vain pystyn olemaan ajattelematta sitä, että juoksen, haha. Tottahan se kuitenkin on, että kunnon liikuntasuorituksen jälkeinen endorfiinihuuma on mahtava tunne. Näille vaihtarikiloillekaan ei tee yhtään pahaa käydä vähän ulkoilemassa lenkkipolulla.

Vaikka tuo sade vähän lannistaakin turisteilusuunnitelmiani, niin Pariisin ilmansaasteille se tekee ihan hyvää. Tällä hetkellä Pariisin ilma on saastuneinta pitkään aikaan, ja minäkin olen huomannut sen, sillä koko ajan vähän niiskututtaa. Tämä on niitä suurkaupungissa asumisen huonoja puolia. Muistan silloin alussa tänne tullessani huomanneeni, että ilma haisee erilaiselta kuin Rovaniemellä, siellä kun ilmansaasteet ovat ihan toista luokkaa kuin täällä.

Nyt pitäisi vielä keksiä, mitä teen tänä iltapäivänä, kun sade romutti alkuperäissuunnitelmani. Aina mahdollisuutena on tietysti mennä elokuviin tai shoppailla, mutta taidan kallistua tuon ensimmäisen vaihtoehdon puoleen, sillä se on lompakolle huomattavasti armollisempaa...

Ultimate koulupostaus

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa ranskalaisesta koulusta viime syksystä asti, joten jos viimeinkin saisin tämän postauksen viimeisteltyä ja julkaistua. Paljon olen tainnut jo kertoa tästä täkäläisestä koulusta, joten tässä taitaa olla toistoa, mutta ajattelin silti laittaa kaikki koulua koskevat ajatukseni yhden otsikon alle. Täällä minulla on ollut paljon aikaa pohtia ranskalaista koulujärjestelmää ja verrata sitä suomalaiseen – tai no, ollakseni ihan rehellinen, niin olen mollannut ranskalaista lukiota (”lycée”) ja haikaillut takaisin suomalaiseen lukiooni. Kerrottakoon, että arvostukseni rakasta Lyskaa kohtaan on ainakin kymmenkertaistunut täälläoloaikana! Pituutta tällä vuodatuksella on sitten 3,5 A4-paperillista, ihan että tiedätte etukäteen.

Ranskassa koulu siis aloitetaan jo kolmevuotiaana, tosin ensimmäiset luokat muistuttavat lähinnä meidän lastentarhaamme sekä esikouluamme. Kouluja on kolmea astetta, primaire (école maternelle, école élémentaire, 3–10-vuotiaat), secondaire (collége, lycée, 11–18-vuotiaat) ja supérieure (yliopistot jne.). Luokat muuten menevät toisin päin kuin Suomessa, eli esimerkiksi collége alkaa kuudennella luokalla ja loppuu kolmannella. Kouluja on sekä yksityisiä että julkisia, julkiset ovat periaatteessa ilmaisia, mutta erilaisia piilomaksuja on aika paljon, kuten eri opintokäynnit jne. Kouluruoatkin ovat maksullisia, kolmen kuukauden ruoat maksavat 150-200€. Yksityisiä kouluja pidetään täällä paljon parempina kuin julkisia, esim. kummatkin hostsisarukseni ovat olleet yksityiskoulussa. Ilmeisesti lukioni kuuluu tämän alueen koulujen parhaimmistoon, vaikka onkin julkinen oppilaitos (itse olen kylläkin toista mieltä...).

Lukion jälkeen on mahdollista jatkaa joko yliopistoon tai erilaisiin valmistaviin kouluihin (”classes préparatoires”). Valmistavia kouluja pidetään yleisesti ottaen parhaina, niihin on vaikea päästä sisään ja yleensä ne ovat maksullisia. Yliopistot ovat ilmaisia. Yliopistoihin kaikkien on mahdollista päästä sisälle, mutta huonosti menestyvät oppilaat potkitaan pihalle tasaisin väliajoin. Hostveljeni Erwan on insinöörikoulussa, johon kuuluu myös prépa, lukukausimaksut ovat ilmeisesti aika hulppeat. Hostsiskoni Mathilde sen sijaan on yliopistossa.

Ranskalaisilla nuorilla ei ole elämässään paljon muuta kuin koulu, sillä koulupäivät ovat pisimmillään klo 8-17.35 (lukuun ottamatta keskiviikkoa, jolloin koulu loppuu puolilta päivin) ja läksyjä on paljon. Epäonnisimmat istuvat tunneilla myös lauantaiaamuisin, kuten allekirjoittanut teki alkusyksyn. Jopa aivan pienillä lapsilla on yhtä pitkät koulupäivät. Oikeasti ihmettelen, mistä ranskalaiset nuoret repivät ajan kaikkeen, tosin Blandine kertoi, että monet joutuvatkin lopettamaan harrastuksensa mennessään lukioon koulun viedessä kaiken vapaa-ajan. Hyppytunteja on kuitenkin paljon ja ruokatunti on aika pitkä, joten monesti ne ovat juurikin ne hyppytunnit, jotka venyttävät noita koulupäiviä ihan mahdottomasti. Minulla nyt on vaihtarina vähemmän tunteja kuin ranskalaisoppilailla (varsinkin, kun olen hankkinut itselleni niitä vapautuksia...), mutta parin tunnin hyppäri joka päivä on ihan tavallista.

Pitkistä koulupäivistä seuraa myös se, että lomia on paljon enemmän kuin Suomessa: kahdeksan viikkoa kesällä, puolitoista syksyllä, kaksi jouluna, kaksi helmi-maaliskuussa sekä kaksi pääsiäisenä. Ei sillä, että minulla olisi mitään lomailua vastaan, mutta minulle riittävät ihan hyvin ne suomalaiset lomat. Vähemmistä lomista seuraavat myös nimittäin ne lyhyemmät koulupäivät.

Lukio on kolmivuotinen ja käsittää luokat seconde, première (jolla siis itse olen) sekä terminale. Lukiossa on erilaisia linjoja: litteraire (L) eli kirjallisuus, scientifique (S) eli luonnontieteet sekä économique et sociale (ES) eli ekonomia. Itse siis olen kirjallisuuslinjalla, jolle suuri osa vaihtareista kuulemma menee. Omalla linjalla erikoistutaan jo todella vahvasti, esimerkiksi minulla on viikossa seitsemän tuntia ranskaa, kuusi tuntia historia-maantietoa sekä neljä tai kuusi tuntia englantia muista kielivalinnoista riippuen (ja silti nämä eivät ymmärrä edes perusenglantia...). Sen sijaan matemaattisia aineita minulla on vain nimeksi niillä tehdään käytännössä täysin turhia asioita, sillä mitään ei opeteta oikein kunnolla. Luonnontieteissäkin raapaistaan vain pintaa: minulla on joka toinen viikko tunnin verran fysiikka-kemiaa ja joka toinen SVT:tä (biologiaa). Lukio ei ole ranskalaisille yleissivistävä oppilaitos kuten Suomessa, sillä omalla linjalla keskitytään vain valittuun aihealueeseen ja muuta ei opiskella. Viimeisellä luokalla kirjallisuuslinjalla ei ole enää ollenkaan matematiikkaa tai luonnontiedeaineita, vastaavasti luonnontiedelinjalla ei ole ollenkaan ranskaa.

Musiikkia, taiteita jne. ei lukiossa opeteta, mutta niitäkin on mahdollista opiskella koulussa varsinaisen kouluajan ulkopuolella. Minulla ei ole mitään ylimääräistä, mutta mahdollisuus olisi ainakin ottaa kuvaamataitoa, musiikkia tai teatteria.

Ylioppilaskirjoitukset (”baccalauréat” tai lyhennettynä ”bac”) on jaettu lukion kahdelle viimeiselle vuodelle. Ensimmäisenä kirjoitetaan aineet, joita ei opiskella enää viimeisenä vuotena, kirjallisuuslinjalla siis luonnontiedeaineet sekä matematiikka. Keväällä onkin bac blanc eli suomalaisen lukion preliminäärikirjoitukset. Monista aineista on kirjallisen osuuden lisäksi suullinen osuus (hankin tosin itselleni vapautuksen ranskan suullisesta bac blancista...).

Tässä eri kouluaineet kirjallisuuslinjalla ranskalaisin viivoin:

• ranska (7h/vk)
• historia-maantieto (5h)
• englanti (4h)
• toinen kieli, täällä joko saksa, espanja tai venäjä (3h)
• matematiikka (2h)
• fysiikka-kemia (1,5h/2 vk)
• SVT eli sciences de la vie et de la terre (biologia) (1,5h/2 vk)
• EPS eli éducation physicale et sportive (liikunta) (2h/vko)
• ECSJ (yhteiskuntaoppi) (1h)
• TPE eli travaux personnels encadrés (tätä ei ole Suomessa, josta olen niin iloinen!!!) (2h)
• syventävä englanti, matematiikka tai uutena kielenä italia (2-3h)
• mahdollisuus ottaa myös latina tai muinaiskreikka (2h)

Osa on selvästi tullut kirjallisuuslinjalle sen takia, että luonnontiedeaineita sekä matematiikkaa on vähän, mutta tällä linjalla oikeasti perehdytään kirjallisuuteen. Pidän aiheesta, mutta olisi kuitenkin mukavaa, jos tunneilla käsiteltäisiin muutakin kuin klassista runoutta ja 1500-luvun kirjallisuutta. Ajankohtaisista asioista ei olla kuultukaan... Minun luokallani on myös paljon esimerkiksi teatterissa ja elokuvissa käymisiä (sortie, suomeksi tässä yhteydessä opintokäynti). Vaikka tykkäänkin kovasti teatterissä käymisestä jne., koulu vie niillä hirveästi vapaa-aikaa.

Varsinaista opetussuunnitelmaa koulussa ei ole – nimellisesti kyllä, käytännössä ei. Oppiminen ja käytävät aiheet ovatkin lähinnä opettajasta kiinni. Sijaisiakaan ei tunneta, joten jos opettaja ei ole paikalla, tuntia ei ole – esimerkiksi ennen joulua minulla ei ollut liikuntatunteja yli kuukauteen. Suomalaisen lukion opetukseen tottuneena, jossa kaikki tarkkaan ennalta määrätyt asiat käydään mahdollisimman nopeasti ja tiiviillä aikataululla, tuntuu monesti naurettavalta, mihin kaikkeen oppitunneilla täällä tuhlataan aikaa. Monilla tunneilla opetellaan pikemminkin yleissivistykseen kuin opetettavaan aineeseen liittyviä asioita. Tunneilla minua ärsyttää myös se, että niilla keskitytään lähinnä virheisiin – luulenkin, että englannin opettajani yleisimmin käyttämä ilmaus on ”Can you correct yourself?”. On myös ihan tavallista, että opettaja kuuluttaa kaikki arvosanat luokan edessä palauttaessaan kokeita. Monista ranskan (täällä siis äidinkieli) esseistä ja muista kirjoitelmista myös lähtee aina piste per kirjoitusvirhe – minusta monesti tuntuu, että ranskalaisilla on jokin ihme intohimo oikeinkirjoitukseen. Hostäitini myös kertoi, että vaikka arvosteluasteikko periaatteessa on 0-20 (20 siis paras), negatiivisiakin lukuja on joskus mahdollista saada. Rohkaisevaa?

Oppikirjat ovat aika mitäänsanomattomia. Ne ovat hirveän paksuja ja painavia (en enää valita suomalaisten lukiokirjojen painosta), mutta niissä ei ole mitään oikeasti järkevää. Esimerkiksi historian kirja on täynnä lyhyitä irrallisia tekstidokumentteja ja satunnaisia kuvia. Kirjoja myös käytetään tosi vähän; tunnit kuluvat siinä, että opettaja sanelee muistiinpanot, jotka oppilaat kirjoittavat sanasta sanaan. En kannakaan enää mukanani koulukirjoja, ihan turhaan ne siellä laukussa vain painavat. Suurin osa koulutunneista on minulle täysin hyödyttömiä, sillä en pysty todellakaan tällä ranskan taidolla kuuntelemaan, ymmärtämään ja kirjoittamaan samaan aikaan. Kokeisiin lukemista onkin turha harjoittaa, kun ei minulla ole mitään mistä lukea.

Koulussa täytyy joka päivä olla mukana Carnet de liaison (”yhteydenpitovihko”), johon merkitään kaikki poissaolot, myöhästymiset, vanhempainillat, opettajien terveiset... Vihkon kannessa täytyy olla jopa oma valokuva. Minulla tulee tästä kummasti ala-asteen ”reissuvihko” mieleen, haha.

Kielten opetuksen taso on varsin naurettavaa. Minulla on kuusi tuntia englantia viikossa, ja voin kertoa, että olemme jauhaneet suunnilleen samoja asoita koko syksyn! Tunneilla ei juuri koskaan tehdä kuunteluharjoituksia, koko vuonna niitä on ollut vain muutama. Ehkä se onkin yksi syy ranskalaisten kamalaan englanninaksenttiin; minä sentään ymmärrän englantia varsin hyvin, mutta voin kertoa, että tunneilla en välttämättä ymmärrä kaikkien oppilaitten puhetta. Englannintunneilla ei ole kertaakaan käännetty ja analysoitu tekstiä samalla tavalla kuin Suomessa kieltentunneilla tehdään ja tiedän, että kaikki eivät todellakaan ymmärrä käsiteltyä tekstiä. Täällä kieltentunneilla tekstiä analysoidaan samalla tavalla kuin meillä tehdään äidinkielentunnilla, vaikka suurin osa luokasta ei ymmärräkään asiasta hölkäsen pöläystä. Ranskalaiset tekevät englannissa virheitä ihan yksinkertaisissa asioissa (esimerkiksi menneiden aikamuotojen käyttäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, epäsuorasta kerronnasta on turha puhuakaan...), mutta silti sanasto on hirveää sivistyssanastoa ja lauserakenteet monimutkaisia (”The son reproached his father with not understanding him”). Olen oppinut englannintunneilla kyllä jo aika paljon uusia sivistyssanoja, eli on niistä minulle ollut jotain hyötyäkin. Englannissa emme käytä kirjoja ollenkaan, vaan opettaja jakaa hirvittävän määrän monisteita sekä kirjoittaa taululle, ja oppilaat kopioivat.

Opettajien ja oppilaiden välillä on suuri välimatka suomalaiseen tuttavallisuuteen tottuneena. Opettajia teititellään ja puhutellaan sukunimellä (Monsieur X / Madam Y), mutta opettajat yleensä sinuttelevat oppilaita muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (oloni oli aika kummastunut, kun huomasin joidenkin opettajien teitittelevän minua). Opettajille ei myöskään todellakaan väitetä vastaan ja minusta tuntuu, että opettajien kanssa ei myöskään neuvotella. Heitäkin kuitenkin on erilaisia, joidenkin kanssa voi jopa hieman keskustella ja jotkut eivät anna istua koulun käytävillä ennen tuntien alkua.

Koulussa ihan kaikki arvostellaan. Esimerkiksi liikuntatunneilla minua ärsyttää hirveästi se, että tarkoituksena ei ole liikkua, kuten Suomessa liikuntatunneilla on tapana, vaan järjestää luokka paremmuuusjärjestykseen. Opettaja myös erikseen huomauttaa, että joillain lisäharjoituksilla on mahdollista kohottaa numeroaan. Aineen numero tulee suoraan kaikkien arvosteltujen töiden keskiarvosta kahden desimaalin tarkoituksella. Jos joskus onkin harjoituksia, joita ei arvostella, oppilaat eivät yleensä tee mitään – tästä esimerkki on eräältä englannin tunnilta, jolloin meillä oli kuunteluharjoitus, ja yli puolet luokasta teki ihan omiaan.

Vaikka toisaalta koulu vaatii hirveästi oppilailta, itsenäisyyttä ei täällä ole nimeksikään. Yleensä esimerkiksi englannin tunnit alkavat sillä, että opettaja kiertää katsomassa, että kaikki ovat tehneet kotitehtävät, kuten Suomessa tehdään peruskouluvaiheessa. En myöskään todellakaan uskoisi monista luokkalaisistani, että he ovat miltei minun ikäisiäni. Luokalle jääminen on tosi yleistä, joten luokilla on monenikäisiä ihmisiä. Luin eräästä artikkelista, että Ranskassa 38 prosenttia oppilaista jää luokalle, kun taas Suomessa vastaava luku on muutaman prosentin luokkaa.

Oppilasvaihtoa ei Ranskassa tunneta, joten minäkin olen koulussa vähän kummajainen. Useimmat opettajat odottavat minulta samaa kuin ranskalaisoppilailta, ja teen esimerkiksi samat kokeet kuin kaikki muutkin. Pistemäärät eivät siis tähän mennessä ole olleet päätähuimaavia, esimerkiksi SVT:n/fysiikan kokeesta sain 8,25/20 (mutta tuo tulos ei edes ollut luokan huonoin, haha).

Täällä minä olen muutenkin ollut aivan erilainen oppilas kuin Suomessa. Yleensä minulla on tapana viitata oppitunneilla paljon ja olen muutenkin ”hyvä oppilas”, täällä istun yleensä luokan perällä ja kulutan tunnin olemalla huomaamaton. Ei sillä että opettajat minulta hirvästi mitään odottaisivat (paitsi englanninopettaja, mutta keskiarvoni englannissa nyt muutenkin hipoo 20:ta). Joulun jälkeen ranskanopettajani sanoi, että minunkin pitäisi ruveta saamaan numeroita ranskasta, mutta aika vähän töitä minä siellä silti olen tehnyt – vaikea tehdä, kun en pahemmin ymmärrä.

Eniten minulla on täällä tainnut olla ikävä sitä suomalaisen lukioni ilmapiiriä. Suomen nuoriso käyttäytyy oikeasti paljon aikuismaisemmin kuin ranskalainen. Esimerkiksi ruokajono on tästä hyvä esimerkki: Suomen lukiossani ruokajono on parhaimmillaan varmaan parisenkymmentä metriä, mutta takanatulevat eivät silti tallo edessäolevien päälle, kuten täällä tapahtuu aina ruuhka-aikaan. Suomessa voin myös kutsua opettajia etunimellä, eikä minun tarvitse teititellä. Ylipäätään omassa lukiossani minulla on olo, että kun en osaa, niin kysyn – täällä niin en pahemmin tee.

Kaikenlaisia juhlia ynnä muita arjesta poikkeavia juttuja kaipaan myös; missä ovat penkkarit, wanhat, teemapäivät, joulu- ja kevätjuhlat... Täällä joulun tulonkin huomasi koulussa lähinnä ruokalan karmeasta tekojoulukuusesta.

Unohdin luultavasti vielä paljon asioita, mutta onpahan tässä kuitenkin aika lailla informaatiota, enkä jaksa kirjoittaa enempää... (Faktatiedosta kiitokset kuuluvat Wikipedialle!)

Yksi napapiirin sankari

Luvassa on kaksi viikkoa turisteilua Pariisissa! Loma alkoi perjantaina, ja olen jo parissa päivässä onnistunut pyöräyttämään unirymini lomaan sopivaksi...

Eilen pääsin oikein kunnon suomalaistunnelmiin, sillä menimme Blandinen, Olivierin sekä Mathilden kanssa katsomaan Napapiirin sankarit, jonka ensi-ilta Ranskassa oli tällä viikolla. Dubattu versiokin olisi ollut tarjolla, mutta pääsin onneksi katsomaan alkuperäisen. Täytyy myöntää, että Rovaniemen tuttuja maisemia katsellessa pienoinen Suomi-ikävä taas iski. Oli kuitenkin kiva katsoa leffa suomeksi. Elokuvan alkaessa minulla itse asiassa meni muutama sekunti siihen, että viritin aivoni taas suomitaajuudelle... olipas aika mielenkiintoinen tunne. Isäntäperheeni tuntui myös tykkäävän leffasta ja sen huumorista (”artopaasilinnamaista”), vaikka kaikki ranskaksi lukemani leffakritiikit eivät kovin arvostavia olleetkaan.

Eilen illalla minun olisi myös ollut mahdollista lähteä Mathilden mukana yhteen illanviettoon, mutta väsymys sekä yhden kunnon perheriidan seuraaminen lannistivat juhlatunnelmani. Vietinkin illan Dr. Housen seurassa syöden Runebergin torttujeni jämiä. Runebergin torttuni onnistuivat mainiosti, vaikka itse sanonkin, ja minun pitää kuulemma leipoa niitä vielä toistekin.

Hanna vinkkasi minulla tässä eräänä päivänä blogista nimeltä Finn Cuisine. Kyseessä siis on sivusto, josta löytyy suomalaisia reseptejä ranskaksi käännettynä. Esittelin sivuston Blandinellekin, joten eilen illalla meillä syötiin maa-artisokkakeittoa! Vaikka resepti ei niin tutulta kuulostanutkaan, niin huomasin kyllä popsineeni tällaista sosekeittoa kouluruokalassa... Oli ihanaa syödä edes hieman mausteisempaa ruokaa kuin täällä yleensä, isäntäperheeni ei juurikaan mausteita käytä, toisin kuin oma perheeni.

Tänään sunnuntaina otin taas itseäni iltapäivällä niskasta kiinni ja juoksentelin Seinen vartta tunnin verran. Liikunnan jälkeen on aina paljon parempi olo, mutta sitä pitäisi vain jaksaa tehdä hieman useammin. Suomeen palatessani minua kuitekin odottaa kuntokuuri, jotta nämä vaihtarikilot häipyvät...

Täytyypäs myös kehuskella sillä, että sain viimeinkin luettua yhden minulle täysin entuudestaan tuntemattoman kirjan ranskaksi. Syksyllä luin kyllä ransksi Pikku prinssin, Roald Dahlin Matildan jne., mutta ensimmäinen pelkästään ranskaksi lukemani kirja oli Anna Gavaldan novellikokoelma Je voudrais que quelqu'un m'attande quelque part (”toivoisin, että joku odottaisi minua jossain”). Seuraavaksi taidan jatkaa Anna Gavaldan romaanien parissa, niiden kieli kun on tarpeeksi helppoa minulle.

Je me sens bien

Vaikka olenkin kovaan ääneen täälläkin kuuluttanut tykkääväni Suomen ilmastosta ja kylmistä talvista, tämän päivän miltei +20 asteen lämpötila ja auringonpaiste eivät saaneet kyllä yhtään kaipaamaan sinne pakkasiin. Koulusta pääsin jo ennen puolta päivää selvittyäni matematiikan ja luonnontiedeaineiden harjoitusylppäreistä, ja näin nätillä säällä päätinkin kävellä koulusta kotiin. Matkaahan ei siis lopulta ole hirveästi, suunnilleen nelisen kilometriä, melko rauhallisesti kävellen siihen meni noin 45 minuuttia. Tänään alkoi myös kahden viikon loma, ihanaa! Juhlistinkin sitä leipomalla Runebergin torttuja (keskieurooppalaisittäin tyylikkästi myöhässä...) Lomalla luvassa on kaksi viikkoa turisteilua Pariisissa, maltan tuskin odottaa. Tässä vielä kuvia viime päiviltä.

Pariisin kahviloihin on tullut syydettyä aivan tolkuton määrä rahaa...

Fysiikan monisteita. Eikös näytä ihanalta?

Rakastavaisten sillalta, Pariisinhan sanotaan olevan "ikuisen rakkauden kaupunki"

Suomitunnelmia törkeän kokoisten Runebergin torttujen seurassa <3

Paris je t'aime

Olen jo ihan lomatunnelmissa, sillä eilen ja tänään minulla ei ole ollut koulua. Oikeastihan tämä aika on tarkoitettu harjoitusylppäreihin valmistautumista varten, mutta arvatkaapa, olenko edes vilkaissut muistiinpanojani...

Maanantaina tuli siis kärsittyä ranskan harjoitusylppäri. Aikaa oli siis kokonaisuudessaan neljä tuntia, ja ensimmäinen valvova opettaja sanoi, että kokeesta saa lähteä vasta klo 17.30 eli kokeen loppuessa. Myöhemmin tullut opettaja päästi poistumaan onneksi tuntia aikaisemmin. Tulihan siinä kolmen tunnin aikana muutaman kerran kelloa vilkuiltua... Ranskan ylppärikokeessa oli siis kaksi osiota, ensimmäinen ”valmistava kysymys” (question préalable) ja sitten varsinainen iso ainekirjoitus/analyysi. Parin sivun verran minäkin väänsin tekstiä, mutta taso ei todellakaan päätä huimannut. Saapa nähdä, mitä korjaava opettaja siihen sanoo... Kirjoitin sentään paperiini, että étudiante étrangère eli ulkomaalainen oppilas luokanvalvojani ohjeen mukaan. Panostamisestani ranskan kokeeseen kertoo ehkä myös se, että ehdin siinä kolmen tunnin aikana vääntää myös listaa siitä, mitä kaikkea olen Ranskasta ostanut (aijai) sekä kirjoittaa A4:n verran hyvin epämääräisiä ajatuksia suttupaperille.

Eilen tiistaina lähdin kiertämään Pariisin kirppareita/vintagekauppoja. Mitään en ostanut, mutta kiva niissä oli silti pyöriä. Nyt olen myös ruvennut kävelemään Pariisissa enemmän, ennen tuli mentyä metrolla ehkä vähän liikaakin, mutta Navigo-passilla se vain on niin helppoa... Pariisia oppii kuitenkin tuntemaan hyvin ainoastaan siihen itse tutustumalla. On ihanaa myös kierrellä vähemmän niitä turistirysäalueita ja enemmän ”pariisilaisempia” kolkkia.

Nyt kun käytännössä asun Pariisissa, olen huomannut, etten osaa arvostaa tätä kaupunkia yhtä paljon kuin aluksi tottumisen takia. Seuraavalla lomalla minun onkin tarkoitus kiertää kunnolla kulttuurikohteita, Pariisissa kuitenkin riittää valtavasti nähtävää. Olen kuitenkin asunut täällä jo viisi kuukautta, enkä tunne Pariisista vasta kuin joitain länttejä, joilla tulee pyörittyä enemmän. Suosikkialueitani ovat Montmartre, Odéon, Saint-Germain, Marais sekä Montparnasse. Nuo alueet ovat vieläpä sopivasti metrolinjani nro 12:n varrella.

Illalla katsoin yhden ostamistani leffoista, nimeltään Paris je t'aime. Kyseessä oli siis lyhytelokuvakokoelma, jonka kaikki pätkät on kuvattu Pariisissa. Tuota elokuvaa oli kiva katsoa ihan sen takia, että tunsin monet kuvauspaikoista!

Leffojen katsominen jatkui myös keskiviikkona, sillä lähdin elokuvateatteriin katsomaan Black Swanin. Harvoinpa olen nähnyt yhtä vaikuttavaa leffaa, olo oli pöllämystynyt vielä pitkään elokuvan loputtua. Kyseinen elokuva kuuluu mielestäni ehdottomasti elokuviin, joita joko rakastaa tai inhoaa, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen se on joka tapauksessa.

Aurinkoista pakkausangstia

Olen ollut tämän viikonlopun oikein hyväntuulinen. Lämpötila hipoo +15 celciusastetta, aurinko paistaa, minulla on ihan keväinen fiilis. Vaikka tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, on silti tosiasia, että auringonvalon lisääntyessä minun mielialani kohenee samaa tahtia. Pariisin kevät on kuulemma kaunis, ja luulenpa, että sanonta pitää paikkaansa.

Loppuviikosta täällä ei ole tapahtunut mitään sen kummempia, tosin keskiviikkona ja torstaina oli vähän matalampi fiilis pienten perhekriisien takia. Ainahan sellaisia tapahtuu, mutta näin vieraan kulttuurin parissa eläessä ne tuntuvat raskaammilta. Muistin kuitenkin isäntäperhettäni puolikkaan vaihtovuoteni kulumisen kunniaksi kortilla sekä kiitospeileillä, ne tuntuivat ilahduttavan perhettäni kovasti.

Lauantai kului taas melko tavalliseen tapaan Hannan kanssa Pariisissa. Rahaa saa siellä kulumaan ihan huomaamatta. Ostin nimittäin kengät (mustat nahkaiset korkkarit) sekä aivan liian monta leffaa... mutta Fnacissa (leffoihin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja elektroniikkaan erikoistunut tavarataloketju) oli leffa-ale! Puolustuksekseni sanon kuitenkin, että osa niistä leffoista oli ihan ranskalaisia ja ostin ne kielenoppimismielessä, loput olivat alkavan kevään kunniaksi oikein hyväntuulisia hömppäleffoja. Hanna sai minut myös ostamaan jäätelöä, mitenkäs olikaan sen laihdutuskuurin laita...

Pohdimme Hannan kanssa sitä, että vietämmekö liikaa aikaa yhdessä, monesti nimittäin tapaamme kerran viikossa. Minä en kuitenkaan ole saanut näistä ranskalaisista mitään sydänystäviä, vaikka esimerkiksi luokkalaiseni muuten mukavia ovatkin, sillä he ovat vain niin erilaisia ihmisiä kuin minä. Arkena minä myös puhun koko ajan vain ranskaa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että niin kauan kuin panostan muina päivinä ranskan opiskeluun ja ranskalaisten kanssa olemiseen, voin viettää useimmat lauantai-iltapäiväni suomalaisseurassa. Vaihtaria ymmärtää kuitenkin parhaiten toinen vaihtari ja tässä tilanteessa on ihana puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti ymmärtää. Isäntäperheeni on tosi mukava, mutten voi puhua heille kaikista asioista, ja ranskalaisnuoret nyt eivät ollenkaan tiedä, mikä idea Ranskassa olemisellani on.

Tänään sunnuntaina isäntäperheeni lähti tapaamaan iltapäivällä joitain ystäviään. Minä olisin voinut lähteä mukaan, mutta jäin viettämään koti-iltapäivää tänne kämpille seuranani eilen ostamani leffapino sekä tietokoneeni. Olen tähän mennessä tavannut jo niin paljon isäntäperheeni tuttuja, että kiintiöni on täynnä jonkin aikaa. Lisäksi näiden perhetuttavien tapaaminen on minulle aika tylsää, sillä en tunne tietenkään ketään, enkä pysy jutuissa mukana, kun en tunne ihmisiä. Iltapäivä omaa aikaa kuulosti sitä paitsi vallan mainiolta idealta: kävin lenkillä ja katsoin yhden uusista leffoistani, amerikkalaiskomedian nimeltään (500) Days of Summer. Tykkäsin kyseisestä leffasta, se oli mukavan kevyt ja aurinkoinen pätkä tähän päivään.

Olen huomannut, että ranskalaiset eivät oikein ymmärrä satunnaisen yksinolon ihanuutta. Suomessa kukaan ei pidä kummallisena sitä, että kerron välillä haluavani olla yksin, mutta täällä sellaista ei tunneta. Olen koittanut vältellä melko paljon huoneeseeni lukittautumista, ja hoidankin yksinolon esimerkiksi lähtemällä lenkille, kävelemään tai seikkailemalla bussilla johonkin. On kuitenkin välillä mukavaa saada tämä kämppä kokonaan omaan käyttöön; hostäitini Blandine on kotiäiti, joten hän on yleensä aina paikalla, kun minäkin olen täällä. Vielä eräs kauan sitten kuulemani sananpari tähän aiheeseen liittyen: yksinolo on ihanaa niin kauan, kun ei tarvitse olla yksin.

Mielialani on tällä hetkellä varsin aurinkoinen, varsinkin tuon leffan katsomisen jälkeen. Huomenna oleva ranskan harjoitusylppäri tosin tuo vähän tummia pilviä mielialaani varjostamaan, mutta kouluun tarvitsee onneksi mennä vasta iltapäivällä. Perjantaina ehdin jo säikähtää, että minun pitää tehdä myös ranskan suullinen harjoituskoe, mutta voin kuulemma onneksi käydä perumassa ilmoittautumiseni – taas vaihteeksi siis herra apulaisrehtoria tapaamaan. Kyseisessä kansliassa onkin tullut käytyä jo useamman kerran tämän viiden kuukauden aikana, apulaisrehtori taitaa myös tunnistaa minut nykyään...

Tämänpäiväisen kotipuhelun jälkeen heräsin myös tavaramääräni järkyttävään kasvamiseen: ketkä tontut tätä tavaraa ovat tänne kantaneet? Tulin siis Ranskaan jo ylipainoisen laukun kanssa (tosi järkevää) ja näillä näkymin lähden vielä ylipainoisempaa laukkua raahaten. Aloin jo hieman miettiä, mitä kaikkea minun on järkevää tuoda takaisin Suomeen. Täältä ostamaani talvitakkia olin lähettämässä kotiin postissa, mutta se ei ole osoittautunut kovin laadukkaaksi, joten aloin miettiä homman järkevyyttä. Lisäksi tiedän jo jättäväni tänne vanhoja vaatteita ja parit kengät, mutta lähtöpakkaamisestani tulee silti varsin mielenkiintoinen operaatio.

Des pensées

Mikäs se tässä on ollessa, arki rullailee eteenpäin aika samalla tavalla kuin ennenkin. Tammikuu suorastaan humahti ohitse, ja vielä/enää on jäljellä reilu nelisen kuukautta tätä Ranskan aikaa. Myönnettäköön, että vaikka Ranskan-aikani on mennyt mukavasti, ajatuksissani minulla on vielä neljä Ranskan-kuukautta jäljellä. Tälläpä se on tullut huomattua, että minä en ole ranskalainen.

Arjesta ei ole sen kummemmin kirjoitettavaa. TPE (löysin erään toisen vaihtarin blogista ilmauksen ”temps perdu ensemble” eli ”yhdessä kadotettu aika”, ja allekirjoitan sen ihan täysin...) on vihdoinkin valmis ja palautettu, tänään tuli ilmoitus suullisen kokeen päivämääristä: tämä tyttö suunnistaa tuomariston eteen keskiviikkona 30. maaliskuuta klo 13.40. Tällaisen itseni nolaamisen jälkeen voinkin nauttia perjantaisin vasta kymmeneltä alkavista koulupäivistä! Niitä odotellessa...

Oppitunneilla olen hiljalleen ruvennut oikeasti tekemäänkin jotain, joten nykyään yritän vääntää muistiinpanoja siinä missä muutkin, ihan ranskanoppimismielessä – siksihän minä tänne olen tullut. Historianopettajan tyylistä vain en tykkää, hän puhuu aivan liian nopeasti, ja minun on vaikea pysyä perässä ja ymmärtää samaan aikaan. Ranskanläksyistä olen sen sijaan luistanut entiseen tapaan, muut palauttivat tänään ainekirjoitussuunnitemiaan... Ranskanläksyt vain ovat minulle aivan liian vaikeita. Muu luokka on aika stressaantunut niiden lähestyvien harjoitusylppärien vuoksi, minä en niinkään. Mietityttää vain, että miten saan ne neljä tuntia siellä koetilanteessa kulumaan...

Tänään meillä on illalla ruoaksi creppejä ja galetteja vanhan Chandeleur-juhlan kunniaksi. Kyseinen juhla on alun perin raamatullinen juhla, mutta ainakin minun hostperheeni juhlistaa sitä lähinnä iltaruokaa muuttamalla. Hostisäni naureskelikin yhtenä päivänä, että ranskalaiset juhlivat kaikkea, mihin liittyy jokin ruoka. Tammikuun ensimmäisellä viikolla esimerkiksi syötiin Kuninkaiden piirakkaa (”Galette des Rois”) loppiaisen kunniaksi. Kyseiseen piirakkaan on aina piilotettu pieni esine, jonka palasestaan löytävä saa olla kuningas tai kuningatar yhden päivän ajan. Meillä oli kahtena päivänä piirakkaa ja minä pääsin ”kuningattareksi” kumpanakin päivänä. Myönnettäköön, että se varsin ruma pahvinen kruunu ei pysynyt kovinkaan kauaa päässä...

Lomaan on siis vielä viikon verran, vaikka ensi viikolla minulla onkin jo pari vapaapäivää. Tämä loma tulee luultavasti vietettyä pitkälti Pariisissa, sillä muulla perheellä ei edes ole yhtä paljon lomaa kuin minulla. Bretagnen alueella menemme kyllä jossain vaiheessa vierailemaan, mutta se saattaa olla myös vasta seuraavan loman ohjelma. Kylläpä Pariisissakin saa aikansa kulumaan, joten minulla ei ole mitään sitä vastaan. Täytyy myös myöntää, että vastasin viettäväni mielummin lomani Pariisissa kuin mökillä Ranskan maaseudulla hostäitini minulta asiaa kysessä – mökkeily kun ei kuulu lempipuuhiini...

Tänään keskiviikkona kysyin hostäidiltäni lähialueen kampaajista. Hostäitini suosittelemaan kampaamoa en lopultakaan löytänyt, mutta erään toisen kampaamon kylläkin, ja kun ilman ajanvarausta pääsi suoraan käsittelyyn, niin minähän menin. Lopputulos on ihan mukava, mutta on kyllä kiva mennä sitten taas Suomessa kampaajalle, sillä kampaamosanasto ranskaksi on vähän hakusessa.

Muuten iltapäivä on mennyt kesätyöhakemuksia täytellessä. Tiistain hyppytunnit käytin kerrankin hyödyllisesti väsäämällä CV:ni koulussa ja tänään olen värkkäillyt netissä työhakemuksia vähän joka suuntaan. Josko jostain tärppäisi, tänä keväänä lomailen kuitenkin niin paljon, että ajattelin voivani ihan hyvin työskennellä ensi kesän – mikäli niitä töitä joku minulle tarjoaisi.