Nyt se sitten on ohitse, ranskalainen koulu nimittäin. Eilen oli viimeinen päiväni Lycée François Rabelais de Meudon -lukiossa.
Olo on kaikesta huolimatta hieman haikea, vaikken koulusta koko aikana oikein pitänytkään. Yhdeksän kuukauden aikana ehti kuitenkin kiintyä paikkoihin ja ihmisiin, ja varsinkin nyt loppuaikoina aloin viihtyä luokkalaisteni kanssa paljon paremmin. Kakkua he eivät olleet minulle leiponeet, mutta ison kortin sain kuitenkin. Itse vein kouluun ison pinon Hanna-tädin kakkuja, jotka hävisivätkin varsin nopeasti!
Eilen illalla olin vielä koulun järjestämässä hieman suomalaisen kevätjuhlan tyyppisessä tapahtumassa, jossa muutamat oppilaat esittelivät mm. näytelmäkatkelmia, kirjoituspajan tuotoksia sekä musiikkia. Näytelmät olivat tosi hyviä! Tapahtuman loputtua jäin vielä pitkäksi aikaa juttelemaan luokkalaisteni kanssa ja sanoin heipat myös luokanvalvojalleni monsieur Bouquerelille sekä englanninopettaja madam Pavardille. Pääsin myös keskustelemaan herra Rehtorin kanssa, tähän asti olen hoitanut asiani herra Apulaisrehtorin avustuksella. Kuulemma olisin jopa tervetullut takaisin ranskalaiseen kouluun niin halutessani... Sain myös kehuja ranskankielentaidoistani.
Yöllä tänne kämpille palattuani ja iltateetäni hörppiessäni olo oli varsin epätodellinen: mitä nyt? Luulenpa, että tuo sama tunne tulee vielä voimakkaampana kotiin palattuani. Ja vaikka olo olikin illalla haikea ja surullinenkin, hyvä mieli jäi siitä, että tänne kuitenkin jäänee muutama ihminen, joilla luultavasti tulee edes vähän ikävä minua. Tiedän myös, että ranskalaista koulujärjestelmää en tule loppujen lopuksi kaipaamaan, vaikka lopun nostalgiafiiliksissä siltä tuntuisikin. Haikeudesta huolimatta minä haluan palata kotiin. Lupasin kuitenkin kirjoittaa kuulumisiani luokkamme blogiin, joten olen naputellut jo pari tuntia ranskaksi tekstiä vaihtovuodestani. On ihanaa huomata, ettei se ranskaksi kirjoittaminen ole enää hirveän työn ja tuskan takana! Verta, hikeä ja kyyneleitä tämän ranskankielen oppimiseen olen kuitenkin vuodattanut.
Tänä aamuna selvittelin päätäni käymällä hieman juoksentelemassa (viimeisiä kertoja luultavasti tässä Seinen varrella...) ja sen jälkeen siivoamalla huonettani ja kylppäriäni. Heitin roskiin mm. hirvittävän pinon koulumuistiinpanoja; minä en niitä Suomessa tarvi, eikä minulla olisi niille edes tilaa. Muutaman paperin sentään nostalgiasyistä säästin. Oli myös nostalgista lueskella niitä runoja, joita analysoimme alkusyksystä – tällä kertaa minä jopa ymmärsin, mitä niissä sanottiin.
Huomenna minun pitäisikin sitten suunnistaa Charles de Gaulle -lentokentälle vanhempiani vastaan. On ihanaa nähdä teitä, jos ehditte vielä lukea tämän viestin! Täytyy myöntää, että ajatus on vieläkin hieman epätodellinen; onko minun kotiinpaluuni jo niin lähellä? Olen kieltämättä ajatellut kotiinpaluutani kurjissa fiiliksissä rypiessäni, mutta se on silti ollut aina ajatuksissa muotoa sitten kun.
Ihan aluksi, mitä meinaa époque? :D Liittyy varmaan jotenkin tuohon koulun loppumiseen? Tuntuupas oudolta, olen lukenut blogiasi aivan alusta asti, ja kohta tulet jo takaisin Suomeen! Siis, aivan _älyttömän_ nopeaa mennyt tämä aika. Sinä olet jo kohta vaihtarivuotesi viettänyt siellä, ja minä edelleen, kuten jo blogisi alussa, haaveilen vaihtarivuodesta Ranskassa. :D Voisinpa tehdä asialle jotain, mutta en vain yksinkertaisesti voi lähteä, monista syistä. Siksi blogiasi onkin ollut tosi mukava lukea, ikään kuin "elän" täältä Pohjois-Suomesta käsin samoja tilanteita kuin sinä. :) Ei muuta kuin kaikkea hyvää sinne etelään vielä loppuajaksi! Varmasti ollut mahtava kokemus hyvine ja huonoine puolineen. Kelpaisi minullekin puhua ja kirjoittaa sujuvasti tuota yhtä maailman ihanimpaa kieltä...
VastaaPoistaÉpoque on suomeksi aikakausi, eli koulun loppumiseen sillä viittasin. Heh, ajan kuluminen on jännä asia, välillä se nimittäin tuntui täällä matelevan ja välillä lentävän ohitse. On kiva kuulla, että olet seurannut blogiani alusta asti! Kyllähän tämä itsestäkin epätodelliselta aina välillä tuntuu - niin tänne tulo kuin täältä pois lähteminenkin. Kiitos kommentista! :)
VastaaPoistaMoi, minä täällä taas. Pitääpäs perua edellisen kommenttini en voi lähteä vaihtoon -asenteeni. Eli, olen pari päivää jutellut äitini kanssa ihan vakavasti Ranskaan vaihtoon lähtemisestä, ja neuvottelut näyttäisivät olevan paremmalla puolella! :D Isälle tosin ei olla sanottu vielä mitään, mutta ollaan äitin kans sentään katottu jo järjestö, joka huolii 18-vuotiaita (Explorius) vuodelle 2012. Syy miks kommentoin tänne ja kerron asiasta sinulle, on se, että tuskin ilman tätä blogia olisin saanut vaihto-prosessia tähän asti, missä se nyt on. Lukemalla tätä blogia melkein vuoden ajan todellakin vahvisti haluani lähteä Ranskaan. Joten, kiitos sinulle! :) On minulla yksi kysymyskin, nimittäin kielestä. Kuinka hyvin ranskan kielen taitosi parantui, pärjäätkö aivan hyvin arjessa? Tiedän, että tämä on tosi kliseinen kysymys. ^^ Olet myös kovasti tehnyt töitä siellä, lukenut mm. ranskalaisia kirjoja, joten tiedän, että jos sen kielen haluaa todellakin oppia, niin siihen pitää panostaa - ja minä aion! Jos sinne Ranskaan asti nyt pääsen. :D
VastaaPoistaWau, mahtava kuulla tuosta! Minusta on aika uskomatonta, että joku tekee tällaisen ison päätöksen minun tekstieni avustuksella... Jään innolla odottamaan vaihtoblogiasi! ;)
VastaaPoistaArjessa pärjään ranskalla vallan mainiosti, ja voin katsoa telkkaria ja lukea lehtiä ihan hyvin. Sanavarastoa täytyy tietenkin aina kehittää, mutta ihan hirveästi minä olen sitä jo oppinut! Kyllä sitä kieltä oppii, kunhan sitä vain käyttää mahdollisimman paljon. Onnea matkaan! :)