Tänään kotiinlähtölaskuri näyttää jo alle kuukautta, mikä tuntuu vähän kummalliselta ja ihanalta samaan aikaan. Ranskan aikani rupeaa oikeasti olemaan loppusuoralla! Ehdin jo päästä taas vähän suomalaislukion makuun vääntämällä ensi vuoden kurssivalinnat (tosin niistä täytyy neuvotella vielä rankasti opon ja ranskanopen kanssa). Tuntuu harvinaisen kivalta, että saan itse päättää opinnoistani (vaikka sen ensi vuoden stressimäärän kanssa tuskin on enää yhtä aurinkoinen olo).
Eipäs täällä tällä viikolla mitään kummempia ole tapahtunut, olen käynyt koulussa kuten aina ennenkin. Tänään mainitsin muutamille luokkalaisille, että minulla on tämän viikon jälkeen vain pari viikkoa koulua jäljellä, ja heidän reaktionsa oli, etten saa kuulemma lähteä täältä vielä. Minua tämä hieman huvitti, mutta tietyllä tavalla myös ärsytti, sillä muuten aika harva luokkalaiseni on viettänyt oikasti aikaansa minun kanssani tänä vuonna.
Täytyypä myös mainita eilisestä liikuntatunnista (nyt kun se kerrankin oli...). Minä olen siis koko vuoden ihmetellyt sellaista kummallista hajua, mikä liikuntasalissa ja pukuhuoneissa on leijunut. Tuo koulurakennus on varsin iäkäs (rakennettu -69), joten ihan kaikki osiot eivät ole enää ihan ajan tasalla. Mm. koko koulun jätevedet keräävä putkisto vuotaa, ja juuri liikuntasalin seinän vieressä on monta vuotokohtaa. Nykyään vuoto on niin paha, että liikkasalin seinästä tihkuu epämääräistä nestettä (voinette arvata, mitä se on). Tietenkään korjaustöistä (joiden piti alun perin alkaa jo kolmisen vuotta sitten) ole tietoakaan! Olen ihan tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse olla tässä koulussa enää ensi vuonna. Liikuntatunnilla lähdimme siis reippailemaan läheiseen metsikköön. Ensi viikolla liikunnanopettaja ei taas vaihteeksi ole täällä, joten minulla on jäljellä enää yksi tunti liikuntaa!
Englanninopettajani sai minut aamulla hyvälle tuulelle huomautuksellaan, että minun ranskani sisältää jo ranskan kielelle tyypillisiä ilmauksia ja intonaationikin rupeaa muistuttamaan ranskaa. Osaan nykyään hirveästi kaikenlaisia pikkuisia puhekielen ilmauksia ja sanontatapoja (”Et après, vous faites quoi?” oli kuulemma oikein ranskan puhekielen mukainen). Olen huomannut, että olen oppinut hirveästi ranskan rakenteesta, vaikka se kielioppipuoli onkin vielä vähän hakusessa.
Tänään sain onneksi reppunikin takaisin, kävimme iltapäivällä noutamassa sen Pariisista. Tulin kummasti paremmalle tuulelle, kun sain kaikki omat kamani takaisin. Ei siinä repussa sinällään mitään kovin arvokasta ollut – vähän vaatteita, kosmetiikkaa yms., mutta se tunnepuoli olisi jäänyt harmittamaan enemmän, kuten vaikka päiväkirjani menetys. Aika iso osa vaatteista lensi kyllä suoraan pyykkikoriin, sillä viiden päivän aikana niihin oli ehtinyt pinttyä varsin tunkkainen haju.
Repunhakumatkalla piipahdimme myös Suomi-instituutissa (Institut Finlandais), sillä se ei ollut kovin kaukana. Siellä oli ihan hauska pyörähtää ja selailla vähän suomenkielisiä lehtiä, pääsin myös puhumaan suomea virkailijan kanssa. Blandinen mielestä oli hauskaa, että virkailija osasi suoraan puhua minulle suomea – itse luulen sen johtuneen tervehdykseni intonaatiosta, jonka sanoin tarkoituksella huomattavan suomalaisittain.
Viime päivinä olen taas vaihteeksi pohtinut vaihto-oppilasvuottani isäntäperheen kannalta, sillä olen heidänkin kanssaan puhunut asiasta paljon tässä vastikään. Tämän perheen edellinen vaihtari oli siis japanilainen Sara, jonka vaihtarivuosi oli juuri näitä ”elämäni paras vuosi” -kokemuksia. Luulen sen olevan syy siihen, miksi minulla on välillä sellainen olo, että isäntäperheeni on vähän pettynyt siihen, kun minulle tämä vuosi ei kuitenkaan ole ollut se elämäni paras. Mukavaa täällä on ollut, mutta on niitä vaikeuksiakin ollut aika tavalla (alun kurjuuksissa rypiessä tuli löydettyä se tunnesyöjäpuolikin – sen takia niitä vaihtarikiloja varsinkin silloin alkuaikoina kertyi...). Varsinkin itsestäni olen oppinut valtavasti, ja tunne siitä, että minä pärjään, on vain entisestään vahvistunut.
Nyt lähden kuitenkin nauttimaan IKEAn ruokapuolen antimista, leivoin nimittäin tuossa äsken Ikean valmispussin avustuksella kaksi ruis-puolukkaleipää (keittiössä tuoksuu niin hyvältä!). Eihän se oikean täysjyväruisleivän veroista ole, mutta ihan hyvä korvike kuitenkin (harvemmin pelkkä leipätaikina on maistunut yhtä hyvältä, heh).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti