Kaiken maailman ilmaveivejä

Sunnuntaithan käyvät hiljalleen vähiin... kuten aika täällä noin muutenkin.

Koulussa on ollut taas samanlaista kuin aina ennenkin. Tämä surkuhupaisa episodi niiden poissaolojen suhteen sai muuten taas jatkoa, sillä Blandine sai taas kirjeen kahdesta poissaolosta: tällä kertaa ne olivat yhdeltä lauantailta ja siltä STS:n reissulta – kumpikin siis oli luvallinen poissaolo ja vieläpä etukäteen ilmoitettu. Tällainen vatkaaminen ei ole ainakaan parantanut minun kuvaani ranskalaisesta koulusta!

Torstaina kävimme katsomassa luokkamme kanssa kevään viimeisen teatteriesityksen, tällä kertaa ohjelmistossa oli psykoanalyytikko Jungin omaelämäkerralliseen kirjaan perustuva Une vie de rêve(s). Minuun näytelmä ei oikein iskenyt, valehtelematta taistelin koko esityksen ajan unta vastaan... asiaa ei varmastikaan auttanut etukäteen ottamani allergialääke (täälläkin ne harvat hyttyset ovat löytäneet minut!), joka aiheutti uneliaan olon. Onneksi perjantaina koulu alkoi minulla vasta klo 11, joten saatoin nukkua kunnon yöunet.

Tutustutin taas perhettäni suomalaisten leivonnaisten maailmaan leipomalla eilisaamuna mustikkapiirakan. Mustikoita jouduin metsästämään perjantai-iltana useammastakin marketista, lopulta löysin ruotsalaisia pakastemustikoita pakastekauppa Picardista. Mustikkapiirakka onnistui mainiosti! Täytyy kyllä sanoa, että piirakan syömisen jälkeen ei ollut vähään aikaan nälkä, sillä ranskalaisilla on tapana syödä kaikki leivonnaiset yms. heti tuoreeltaan, joten viidennes kunnon mustikkapiirakasta oli ihan kunnollinen annos. Illalla menimme vielä syömään lähipizzeriaan, jossa söin ihanan pizzan lisäksi järjettömän kokoisen jäätelöannoksen. Eilisiltana olikin aika tolkuttoman ähkyinen olo... (niin mikä laihkari?) Jaksoinpahan katsoa Euroviisuja!

Eilen lauantaina lähdimme Blandinen ja Olivierin kanssa tutustumaan Pariisin pohjoispuolella sijaitsevaan Senlis-nimiseen pikkukylään. Paikka oli kieltämättä nätti, mutta näin jo useampia ranskalaisia pikkukyliä kiertäneenä voin sanoa, että eivätpä ne niin kovasti toisistaan eroa... Sitä en tietenkään näille ranskalaisille kertonut, ihastelinpahan vain kyseistä kyläpahasta.

Tänään aloittelinkin sitten aamuni reippaasti kunnon intervallijuoksentelulla, vaikka olisikin tehnyt mieli jäädä lojumaan sänkyyn. Eilisen sapuskat kuitenkin painoivat masussa sen verran, että jotain täytyi tehdä... Sitten pääsinkin puhumaan äitin ja iskän kanssa, heidän tuloonsa on enää pari viikkoa! Oli myös jännä huomata, miten havahduin ajan rajallisuuteen huomatessani laskurin tikittävän jo alle neljää viikkoa.

Tänään pitäisi sitten ilmeisesti kansallishengen nimissä seurata jostain tätä Suomi–Ruotsi-jääkiekkofinaalia. Eilen yritin hieman selittää näille, että kuinka iso asia jääkiekko – vieläpä MM-kisojen Suomi–Ruotsi-finaali! – suomalaisille on, mutten tiedä, ymmärsivätkö he asiaa vieläkään. Isäntäperheeni nyt ei muutenkaan urheilua (tai Euroviisuja) pahemmin seuraa.

Olen tässä myös mietiskellyt, miten tämä vaihto-oppilasvuoteni (yhdeksänkuukautiseni) on minua muuttanut. Ajattelin aloittaa listauksen näin kevyemmin ruokailusta, sillä sehän on yksi ranskalaisten lempiasioista. Olen tottunut täällä näihin pitempiin ruokailuväleihin jo varsin hyvin, tosin minusta on kyllä kiva palata myös suomalaiseen useamman aterian rytmiin. Myös lihaa on tullut syötyä varsin paljon, ranskalaisille tuo kasvispainotteisempi ruokavalio kun tuntuu olevan niin utopistinen ajatus... Pystynkin jo syömään melko punaista lihaa (tosi punaista näin suomalaisella asteikolla), myös löysiksi keitetyt kananmunat menevät jo kivuitta alas. Kaikennäköisiä vihanneksia olen ennenkin osannut syödä, mutta täällä olen tottunut mm. endiiviin, parsaan, erilaisiin kaaleihin... Lautasen puhdistan monesti patonkiviipaleella. Leivokset, kakut jne. syön nykyään aina haarukalla, se on oikeasti osoittautunut mukavammaksi tavaksi kuin lusikalla syöminen! Sammakonkoipia en ole tosin vielä syönyt, pitäisköhän niitäkin jostain hommata ennen Suomeen paluuta... ;)