Olen ollut tämän viikonlopun oikein hyväntuulinen. Lämpötila hipoo +15 celciusastetta, aurinko paistaa, minulla on ihan keväinen fiilis. Vaikka tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, on silti tosiasia, että auringonvalon lisääntyessä minun mielialani kohenee samaa tahtia. Pariisin kevät on kuulemma kaunis, ja luulenpa, että sanonta pitää paikkaansa.
Loppuviikosta täällä ei ole tapahtunut mitään sen kummempia, tosin keskiviikkona ja torstaina oli vähän matalampi fiilis pienten perhekriisien takia. Ainahan sellaisia tapahtuu, mutta näin vieraan kulttuurin parissa eläessä ne tuntuvat raskaammilta. Muistin kuitenkin isäntäperhettäni puolikkaan vaihtovuoteni kulumisen kunniaksi kortilla sekä kiitospeileillä, ne tuntuivat ilahduttavan perhettäni kovasti.
Lauantai kului taas melko tavalliseen tapaan Hannan kanssa Pariisissa. Rahaa saa siellä kulumaan ihan huomaamatta. Ostin nimittäin kengät (mustat nahkaiset korkkarit) sekä aivan liian monta leffaa... mutta Fnacissa (leffoihin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja elektroniikkaan erikoistunut tavarataloketju) oli leffa-ale! Puolustuksekseni sanon kuitenkin, että osa niistä leffoista oli ihan ranskalaisia ja ostin ne kielenoppimismielessä, loput olivat alkavan kevään kunniaksi oikein hyväntuulisia hömppäleffoja. Hanna sai minut myös ostamaan jäätelöä, mitenkäs olikaan sen laihdutuskuurin laita...
Pohdimme Hannan kanssa sitä, että vietämmekö liikaa aikaa yhdessä, monesti nimittäin tapaamme kerran viikossa. Minä en kuitenkaan ole saanut näistä ranskalaisista mitään sydänystäviä, vaikka esimerkiksi luokkalaiseni muuten mukavia ovatkin, sillä he ovat vain niin erilaisia ihmisiä kuin minä. Arkena minä myös puhun koko ajan vain ranskaa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että niin kauan kuin panostan muina päivinä ranskan opiskeluun ja ranskalaisten kanssa olemiseen, voin viettää useimmat lauantai-iltapäiväni suomalaisseurassa. Vaihtaria ymmärtää kuitenkin parhaiten toinen vaihtari ja tässä tilanteessa on ihana puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti ymmärtää. Isäntäperheeni on tosi mukava, mutten voi puhua heille kaikista asioista, ja ranskalaisnuoret nyt eivät ollenkaan tiedä, mikä idea Ranskassa olemisellani on.
Tänään sunnuntaina isäntäperheeni lähti tapaamaan iltapäivällä joitain ystäviään. Minä olisin voinut lähteä mukaan, mutta jäin viettämään koti-iltapäivää tänne kämpille seuranani eilen ostamani leffapino sekä tietokoneeni. Olen tähän mennessä tavannut jo niin paljon isäntäperheeni tuttuja, että kiintiöni on täynnä jonkin aikaa. Lisäksi näiden perhetuttavien tapaaminen on minulle aika tylsää, sillä en tunne tietenkään ketään, enkä pysy jutuissa mukana, kun en tunne ihmisiä. Iltapäivä omaa aikaa kuulosti sitä paitsi vallan mainiolta idealta: kävin lenkillä ja katsoin yhden uusista leffoistani, amerikkalaiskomedian nimeltään (500) Days of Summer. Tykkäsin kyseisestä leffasta, se oli mukavan kevyt ja aurinkoinen pätkä tähän päivään.
Olen huomannut, että ranskalaiset eivät oikein ymmärrä satunnaisen yksinolon ihanuutta. Suomessa kukaan ei pidä kummallisena sitä, että kerron välillä haluavani olla yksin, mutta täällä sellaista ei tunneta. Olen koittanut vältellä melko paljon huoneeseeni lukittautumista, ja hoidankin yksinolon esimerkiksi lähtemällä lenkille, kävelemään tai seikkailemalla bussilla johonkin. On kuitenkin välillä mukavaa saada tämä kämppä kokonaan omaan käyttöön; hostäitini Blandine on kotiäiti, joten hän on yleensä aina paikalla, kun minäkin olen täällä. Vielä eräs kauan sitten kuulemani sananpari tähän aiheeseen liittyen: yksinolo on ihanaa niin kauan, kun ei tarvitse olla yksin.
Mielialani on tällä hetkellä varsin aurinkoinen, varsinkin tuon leffan katsomisen jälkeen. Huomenna oleva ranskan harjoitusylppäri tosin tuo vähän tummia pilviä mielialaani varjostamaan, mutta kouluun tarvitsee onneksi mennä vasta iltapäivällä. Perjantaina ehdin jo säikähtää, että minun pitää tehdä myös ranskan suullinen harjoituskoe, mutta voin kuulemma onneksi käydä perumassa ilmoittautumiseni – taas vaihteeksi siis herra apulaisrehtoria tapaamaan. Kyseisessä kansliassa onkin tullut käytyä jo useamman kerran tämän viiden kuukauden aikana, apulaisrehtori taitaa myös tunnistaa minut nykyään...
Tämänpäiväisen kotipuhelun jälkeen heräsin myös tavaramääräni järkyttävään kasvamiseen: ketkä tontut tätä tavaraa ovat tänne kantaneet? Tulin siis Ranskaan jo ylipainoisen laukun kanssa (tosi järkevää) ja näillä näkymin lähden vielä ylipainoisempaa laukkua raahaten. Aloin jo hieman miettiä, mitä kaikkea minun on järkevää tuoda takaisin Suomeen. Täältä ostamaani talvitakkia olin lähettämässä kotiin postissa, mutta se ei ole osoittautunut kovin laadukkaaksi, joten aloin miettiä homman järkevyyttä. Lisäksi tiedän jo jättäväni tänne vanhoja vaatteita ja parit kengät, mutta lähtöpakkaamisestani tulee silti varsin mielenkiintoinen operaatio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti