Hohhoijaa. Nyt kun en mene enää nukkumaan siinä yhdeksän jälkeen, aamuherätykset klo 6.30 ovat alkaneet tuntua yhtä tuskaisilta kuin aina ennenkin. Minä en todellakaan ole aamuihmisiä! Ne mukavat, aurinkoiset aamutkin näyttävät rajoittuvan niihin päiviin, jolloin saan nukkua vähän pitempään; tänään vettä on ripsinyt koko päivän.
Alkuviikosta ei ole tapahtunut mitään kummallista – olen raahautunut aamuisin sängystä ylös puolikuolleena, vetänyt aamutoimet unenpöpperössä vuosien rutiinilla, raahautunut kouluun, istunut tunneilla, väkertänyt yhden maantiedonkokeen (ainakin opettajilla luulisi olevan hauskaa minun kokeideni korjaamisessa...), raapustanut muistiinpanoja kirjoitusvirheitä vilisevällä ranskalla, käynyt maanantaina uimahallissa, imuroinut huoneeni, vaihtanut lakanat, aikonut siivota oman reviirini... jne. Viikot kuluvat nykyisellään aika samalla kaavalla, mutta toisaalta rutiinien muodostuminen ja niistä kiinni pitäminen ovat ihan mukavia asioita.
Koska minulla ei ole tänään sen kummempaa kerrottavaa viime päivien kulusta, ajattelin naputella huomioitani ja huomautuksiani satunnaisista pikkuasioista, joita olen pannut merkille tässä kuluneen neljän kuukauden aikana.
Olen nykyisellään aivan rakastunut ranskalaiseen salaatinkastikkeeseen (vinaigrette). Hostäitini tekee sen sekoittamalla sinappia, punaviinietikkaa sekä oliiviöljyä keskenään. Alkuun en edes pitänyt tuosta seoksesta kovasti (sinappi ja punaviinietikka eivät kuulu suurimpiin herkkuihini), mutta nykyään en voisi enää kuvitella syöväni salaattiani ilman sitä. Niin ne makuhermot näemmä tottuvat. Nykyään myös juon kahvia, mitä en tehnyt kotona Suomessa oikeastaan ikinä. Ranskalaiset juovat enimmäkseen sellaista vahvaa kahvia espressokuppien kokoisista kupeista, kahvilasta tilatessa otankin yleensä café crèmen, joka muistuttaa aika lailla suomalaista maitokahvia.
Ranskantunneilla lopetimme runoanalyysit viimeinkin vähän ennen joulua ja siirryimme kertomakirjallisuuteen, johon tietysti kuuluu kirjojen lukemista. Ensimmäisenä kirjana oli François Rabelaisin (kouluni nimi on muuten kokonaisuudessaan Lycée François Rabelais) Gargantua (1400-luvulla kirjoitettu ranskalaisen kirjallisuuden merkkiteos...) ja tällä hetkellä menossa on Madame de la Fayetten La princesse de Clèves (parisataa vuotta myöhemmin kirjoitettu, sekin ranskalaisen kirjallisuuden merkkiteos). Sanottakoon, että nuo kirjat ovat minulle hieman haastavia, Gargantuan jätin suosiolla välistä (ja raapustelin sitä käsittelevillä tunneilla omiani), La princesse de Clèvesiä olen lukenut parisenkymmentä sivua (jäljellä enää 140!). Vähän minua ärsyttää, että periaatteessa minunkin pitäisi lukea kaikki samat kirjat kuin näiden ranskalaisoppilaidenkin, koska minun kielitaitoni ei näihin oikein riitä. Toisaalta haluaisin kuitenkin olla tunneilla vähän mukana, niin aika kulkisi vähän nopeammin. Kirjallisuus on kuitenkin aiheena ihan mieluinen ja ranskanopettajani osaa asiansa, tunneilla käsitellään ihan hyviä juttuja.
Juttelin asiasta yhtenä päivänä myös hostäitini kanssa, jonka mukaan vaihto-oppilaan ei ole kovin helppo tulla ranskalaiseen kouluun. Vaihtarit sijoitetaan yleensä première-luokalle (lukion toiseksi viimeinen luokka), jossa kuitenkin käsiteltävät aiheet ovat vaikeita (kirjallisuuslinjalla klassikkokirjallisuutta, luonnontiedepuolella suomalaisen lukion pitkän matikan, fysiikan, kemian ja biologian asioita) ja ylioppilaskirjoitukset alkavat vuoden lopussa. Toisaalta alemmalla luokka-asteella secondella muut oppilaat ovat niin nuoria (15-vuotiaita), että sopeutuminen on vain muuten hankalaa.
Tämänkinkertaisesta postauksesta näemmä puolet käsittelee jo koulua, mutta minulla on aiheesta edelleen voimakkaita mielipiteitä. Kouluun meneminen ei edelleenkään ole varsinaisesti nautittavaa, mutta kyllä siellä vielä muutaman kuukauden jaksaa olla ihan hyvin. Luokkani on onneksi ihan kiva, ja nykyään esimerkiksi englannin tunnitkin ovat kivempia kuin alussa. Suomalaiseen lukioon on kyllä ihana palata, enpä ole ennen tainnut oikeasti kaivata koulua.
Sitten kepeämpiin aiheisiin (tai sitten ei, haha) – valitanpas tässä sitä, että olen lihonut. Vaihtareille tämä siis on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta eräänä päivänä puntarilla käymisen jälkeen mieliala oli aika matala. Vaikka ranskalainen ruoka onkin ihanaa, kaipaan kovasti ruisleipää, ei-hillolla kuorrutettua aamupalaa, vähemmän sokerisia välipaloja jne. Kun puolet ruokavaliosta koostuu enimmäkseen valkoisista vehnäjauhoista, niin eihän se ole ihme ollenkaan, että kroppa ei oikein tykkää. Mahaakin turvottaa usein. Kontrasti vain on entistäkin suurempi, sillä ennen tänne lähtöäni ruokavalioni olisi kelvannut suunnilleen ”näin syöt oikeaoppisesti” -esittelyksi ja popsin enimmäkseen kasvispöperöitä. Onneksi hedelmiä on sentään aina saatavilla, tämän perheen hedelmäkulutus on varmaan kaksinkertaistunut minun tuloni myötä... Nykyisellään syömistään saa siis tarkkailla, minä en todellakaan aio palata kotiin uimapallon muotoisena.
Tänään keskiviikkona ohjelmassa ei ole mitään erikoisempaa, ajattelin tässä iltapäivällä pyörähtää kirjastossa (josta tarkoitus olisi hommata jotain kevyttä ja helposti luettavaa hömppäkirjallisuutta nimekkeenään ranskankielen treenaaminen) ja luultavasti kiertää jokaviikkoiset Issy-les-Moulineauxin markkinat läpi vesisadetta uhmaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti