Arkielämää

Taas on muutama päivä vierähtänyt. Torstaina tuli törmättyä sellaiseen periranskalaiseen asiaan kuin lakko. Täällä siis oli julkisen liikenteen lakko, joten junavuoroja oli vähemmän kuin normaalisti. Jouduin menemään vähän myöhemmällä junalla kuin normaalisti, joka oli myös vähän myöhässä... Ehdin kuitenkin kouluun nippa nappa ajoissa harrastettuani miltei usainboltmaista astelua asemalta koululle. On ihan kiva, että arkiliikuntaa tulee joka päivä jo koulumatkoista. Myös kuudenteen kerrokseen kiipeäminen käy hyötyliikunnasta! Tässä talossa on kyllä hissi, mutta yritän käyttää portaita suurimman osan ajasta.

Kielitaito paranee hiljalleen. Alan ymmärtää puhutusta ranskasta jo enemmän, jos sitä puhutaan kohtuullisen selkeästi. Nuorten puhetta on kuitenkin edelleen vaikea ymmärtää. Oma ranskan puhuminen on vieläkin aika alkeellista, mutta hostäiti kehui yksi päivä, että alan jo sanoa pitempiä lauseita ranskaksi. Olen kuitenkin huomannut, että ranskalaiset ovat vähän kärsimättömiä! En pysty puhumaan ranskaa vielä kovin nopeasti, ja joudun miettimään sanoja ja lauserakenteita, niin nämä eivät aina meinaa jaksaa odottaa minun ehtivän sanoa asiaani. Ranskan aikamuotojen kanssa minulla menevät hermot, se imperfektin ja passé composen ero on vieläkin aika hatara. Jostain futuurista ja konditionaalista on turha vielä edes puhua, mutta lähifutuuri onnistuu jo aika näppärästi. Samassa koulussa kanssani on toinenkin suomalainen, tosin hän on toisella luokka-asteella, niin näen häntä aika harvoin. On kuitenkin kiva välillä päästä puhumaan suomea jonkun kanssa ihan kasvotustenkin, kun tuntuu että ranska pursuaa jo korvistakin.

Sitä sanotaan, että on oppinut uuden kielen, kun näkee unia uudella kielellä. Minä olen nähnyt jo parikin unta missä en ymmärtänyt ranskaa, ehkä se on alku ranskan oppimiselle...

Täällä sanotaan merci ja s'il vous plaît paljon useammin kuin Suomessa, joten olen yrittänyt muistaa sanoa niitäkin tarpeeksi usein. Näin suomalaisena on hassua, että pelkkä merci on yleensä kieltävä vastaus. Olen myös alkanut tottua näihin ateria-aikoihin, välipalaa ei tarvitse hakea enää niin paljon. Tykkään tästä tavasta, että syödään yhdessä joka ilta kunnon monen ruokalajin päivällinen.

Olen edelleenkin nukkunut varsin pitkiä yöunia, en muista koska olisin mennyt säännöllisesti näin aikaisin nukkumaan... Silmät alkavat lupsahdella jo kymmenen aikaan. Viikonloppuisinkin heräilen sitten kohtuullisen varhain (siis minuksi, kun yleensä vapaapäivinä minulla on tapana nukkua ainakin kymmeneen), joten tätäkin kirjoittelen sunnuntaiaamuna puoli kymmeneltä. Lauantaikoulupäivät tuntuvat edelleenkin tosi raskailta, en usko tottuvani niihin koko aikana... Suomeen palatessa koulupäivät taitavat onneksi tuntua kevyiltä!

Ensi viikonloppuna olisi ohjelmassa ensimmäinen vaihtaritapaaminen. Sinne pitäisi kuulemma viedä mukanaan jotakin omalle maalle tyypillistä (ajattelin salmiakkia, minulla on sitä vielä pussillinen) ja pitää jokin pieni esitelmä omasta maastaan. En ole vielä uhrannut tuolle esitelmälle ajatustakaan, ideoita otetaan kiitollisena vastaan...

Huomioita (kirjoittelin kerrankin niitä ylös, niin muistan):

- Lakot ovat ihan arkipäivää.

- Koulussa opettajat kommentoivat kokeita palauttaessaan koetuloksia koko luokan edessä.

- Apteekkeja on joka paikassa. Tästä hostperheeni luota on parin minuutin kävelymatkan päässä varmaan kolme-neljä apteekkia.

- Ikkunat aukeavat täällä kahdella tavalla. Sillä tavalla kuten Suomessa, että ikkuna aukeaa sivusta ja siten, että ikkuna aukeaa ylä- ja alakarmista. En tiedä onko tämä selitys ymmärrettävää...

- Ihmisten käsiala on kummallista. Koulussa on tosi hankala yrittää lukea opettajien raapustuksia, kun muutenkin on vaikeaa ja jotkut kirjaimet tehdään täällä ihan oudolla tavalla (esim p on sellainen ihme viiva-vinkura alaspäin).

- Koulussa kaikkeen erikoisempaan (kuten esim. teatterikäynti) vanhempien pitää täyttää lupalappu. Suomessa sanottaisiin vain että tähän aikaan ja täällä, älkää myöhästykö.